Rekisteröidy

Kotkan paloittelumurha (Tekijä irakilainen

Tähän keskusteluryhmään voit kirjoittaa ”anonyyminä” ilman rekisteröintiä ja ennakkosensuuria - sana on vapaa!


Vieras

Kotkan paloittelumurha (Tekijä irakilainen

ViestiKirjoittaja Vieras » Pe Marras 02, 2018 9:15 am

ILTALEHTI

Uutiset | Kotimaan uutiset

KRP tutkii henkirikosta Kotkassa, IL:n tietojen mukaan uhri paloiteltiin - silminnäkijä: ”Kantoivat jotakin säkkejä kyytiin”

26.10.2018 klo 14:13

Kadonneen henkilön etsintä on muuttunut Kotkassa henkirikosepäilyksi. Tutkintavastuu on siirretty Keskusrikospoliisille.

KRP tutkii Kaakkois-Suomen poliisin kanssa syksyllä paljastunutta henkirikosta. Uhri oli ilmoitettu kadonneeksi elokuussa.
Tutkinnanjohtajan mukaan KRP:n läsnäolossa on kyse resurssiasioista.
Epäilty ja uhri vaikuttavat tunteneen toisensa.

Kuva
Silminnäkijän mukaan paikalla oli rikostutkijoita nimenomaan KRP:stä, ja kerrostalon pihapiirissä
ollut toiminta kesti tunteja.
Lukijan kuva


KRP ja Kaakkois-Suomen poliisi toteuttivat tiistaina 23. lokakuuta huomiota herättäneen tutkinnallisen operaation Kotkassa.

Silminnäkijän mukaan paikalla oli rikostutkijoita nimenomaan KRP:stä, ja kerrostalon pihapiirissä ollut toiminta kesti tunteja.

KRP vaikeni tutkinnasta vielä alkuviikosta, mutta kertoi perjantaina lisää. Alueella on tapahtunut epäilty henkirikos.

Silminnäkijän mukaan tutkijat liikkuivat taloon sisälle ja ulos. Koirapartio teki töitä lähimaastossa.

– Jotain pahaa on tapahtunut, kun väkivaltarikosyksikön tutkijat ovat olleet jo kohta kuusi tuntia tuolla, silminnäkijä arvioi.

Säkkejä autoon

KRP:n tutkijat kävivät läpi koko naapuruston ja kyselivät silminnäkijän mukaan kahden henkilön perään. Tutkijoilla oli kuvat kohdehenkilöistä.

Tutkijat myös veivät ja toivat tarvikkeita asunnosta, johon tutkinta kohdistui.

– Kantoivat jotakin säkkejä kyytiin.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Olli Töyräs kertoo lisää tapahtumista. Kymenlaakson käräjäoikeus on vanginnut todennäköisin syin taposta epäiltynä miehen, joka on syntynyt vuonna 1975.

Tutkinta lähti liikkeelle Kaakkois-Suomen poliisin tavanomaisesta työstä.

– Paikallispoliisi teki omaa tutkintaansa henkilön katoamisesta. Tuli viitteitä siitä, että henkilö ei ole välttämättä kadonnut omaehtoisesti, Töyräs kertoo.

Uhri on vuonna 1982 syntynyt mies. Hänet ilmoitettiin kadonneeksi jo elokuun lopulla. Sekä epäillyn rikoksen uhri että vangittu mies ovat ulkomaalaistaustaisia ja saman maan kansalaisia, Töyräs kertoo.

Tutkinnanjohtajan mukaan tilanteesta voi vetää johtopäätöksen, että miehet ovat jollakin tasolla tunteneet toisensa ennalta.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kuva
Rikoskomisario Olli Töyräs johti tutkintaa myös Turun vuoden 2017 puukotustapauksessa. Tekijä
tuomittiin Suomessa siihen asti ennennäkemättömistä terroristisista murhista ja yrityksistä.

RONI LEHTI


”Olemme käyneet puhuttamassa”

KRP tutkii henkirikosjuttua, koska sillä on tällä hetkellä Kaakkois-Suomen poliisia paremmat valmiudet pitkäkestoiseen tutkintaan, Töyräs sanoo. Tapauksessa ei siis vaikuta olevan kyse KRP:n vaativammista osa-alueista, kuten esimerkiksi kansainvälisestä tai järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Poliisitiedotteen mukaan epäilty otettiin kiinni tiistaina. Samana päivänä tutkijat tiedustelivat naapureilta havaintoja. Töyräs puhuu operaatiosta viitteellisesti.

– Se liittyi tutkintakokonaisuuteen. Siellä oli KRP:n väkeä ja muuta väkeä asiakokonaisuuden tiimoilta töissä, tutkinnanjohtaja sanoo.

Uhri katosi elokuun 27. päivänä. Silminnäkijän mukaan paikalla oli runsaasti erikoistuneita paikkatutkijoita. Tyypillisesti tavalliset poliisipartiot tekevät leijonanosan myös teknisestä tutkinnasta.

Töyräs ei ota kantaa siihen, kuinka pitkään mies oli ollut vainaja löydettäessä.

– Tutkinnat ovat myös sen osalta käynnissä. Olemme käyneet puhuttamassa ihmisiä ja tiedämme ajankohdan kyllä.

KRP kieltäytyy kertomasta myös epäillyn rikoksen tekotapaa. Töyräs sanoo, että poliisi tarvitsee lisää näyttöä ja tukea kuulustelukertomuksista.

Uhri paloiteltiin

Iltalehden saamien tietojen mukaan uhri oli surmattu epäillyn asunnossa ja tämän jälkeen paloiteltu. Poliisi on löytänyt hänen ruumiinosiaan. Tekoon ei epäillä liittyvän muita vangitun miehen lisäksi.

Tapausta tutkitaan toistaiseksi tappona, mutta nimike saattaa vielä vaihtua.

Tutkinnanjohtaja ei vahvistanut tietoja Iltalehdelle.

Paloittelusta kertoi ensin MTV, jonka mukaan Kotkan henkirikokseen liittyy ”rajuja, jopa ennennäkemättömiä piirteitä”.

Solmu Salminen
solmu.salminen@iltalehti.fi

Risto Kunnas
risto.kunnas@iltalehti.fi

IL https://www.iltalehti.fi/kotimaa/f25608 ... 7_u0.shtml




Paluu » Pakolaiset