Rekisteröidy

Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

Tähän ryhmään voit kirjoittaa ”anonyyminä” ilman rekisteröintiä - sana on vapaa!



Vieras

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Vieras » Pe Joulu 15, 2017 11:36 am

Katti julkaisemassasi toisen aiheesta tekemässä valituksessa ei ole mitään joka ei olisi totta. On totta ettei lastensuojelun työntekijät saa ilmaista asiakkaansa asioita ulkopuolisille mitenkään. Joten miten katti liityt tähänkään juttuun ? Et ole lapsettoma itse lastensuojelun asiakas et ole tämän ystäväsi jota kiihkeästi puolustat vääryydellä lasten tai hänen edunvalvojansa et omainen et läheinen et sukulainen et yhtään mitään muuta kun ulkopuolinen sekaantuja. Miksi siis olet lukuisat kerrat ollut itse kyseiseen lastensuojeluun yhteydessä puhuen perättömiä toisista ja heidän kysyistään huolehtia omista lapsistaan väittäen heidän pahoinpitelevän lapsiaan jopa niin että jalt on irti poikki
peräti ?? Luuulitko etteivät ne tiedot tule esiin mitä sinä itse olet muista välittänyt jotka eivät perustu totuuteen vaan pelkkiin juoruihin johon uskot sokeasti ?
Olet itse tehnyt useamman kerran siitä >toisesta naisesta< lasuja ja perusteesi niiille on huhupuheet ja omat luulosi ja juorut ??
Kutsut näiden ihmistenpuolesta todistamaan tulevaa miestä epäluotettavaksi todistajaksi olet lähetellyt käräjäoikeuteen niitä outoja > hiljaisia tietojasi< uhkaillut tätä miestä hänen blogissaan sakoilla ja omalla todistuksellasi jossa tulet > paljastamaan kaiken< ?? Ootko ajatellut että entäpä jos sinustakin on niitä tietoja sinun luotettavuudestasi ja tavastasi vainota ihmisiä jo sinne laitettu ?? Katos kun onhan tämä sinun julkinen parjaamisesi sitä luokkaa ollut vuosia ettei sinulta ole jäänyt rauhaan kukaan jonka olet viholliseksesi kokenut. Vihakirjoittelusi ja juttusi vaikka ne oletkin poliisin käskystä poistanut on silti tallessa.

Vieras

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Vieras » Su Joulu 17, 2017 3:53 pm

Elisa Kissa-Öbergin uudet uhrit, tehkää poliisille heti rikosilmoitus!

1) Elisa Kissa-Öbergillä uusia uhreja http://lizthecat.blogspot.fi/2017/12/av ... pulan.html

2) Elisa Kissa-Öbergillä uusia uhreja http://lizthecat.blogspot.fi/2017/12/na ... ileri.html

Vieras

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Vieras » Ma Joulu 18, 2017 6:45 pm

Kuva
Black Faraday = Elisa Hannele Kissa-Öberg

Vieras

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Vieras » Ti Joulu 19, 2017 4:15 pm

Mikä riemun päivä...


ILTALEHTI

Andorran oikeus vapautti Ilja Janitskinin - ei luovuteta Suomeen

Tiistai 19.12.2017 klo 14.12

Syyttäjällä on 15 päivää aikaa valittaa päätöksestä.

Kuva
Ilja Janitskinin kuvattuna Andorran oikeustalolla 19. lokakuuta, jolloin tuomarit
käsittelivät ensimmäisen kerran hänen luovutustaan Suomeen.
(TOMMI PARKKONEN)


Andorran oikeuslaitos päätti tänään tiistaina pitkän pohdinnan jälkeen, että useista rikoksista Suomessa epäiltyä MV-lehden perustajaa Ilja Janitskinia ei luovuteta Suomeen.

Andorran oikeuden mukaan Suomen luovutuspyyntö ei riittänyt Janitskinin luovuttamiseen.

- Olin varma, että minut luovutetaan, kun poliisit tulivat hakemaan ja kemoterapiakin peruttiin, Janitskin kertoo puhelimitse Iltalehdelle.

Oikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen, sillä syyttäjällä on 15 päivän valitusaika.

- Syyttäjää ei edes näkynyt tänään oikeudessa, Janitskin toteaa.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi nykyään Andorrassa asuvan Janitskinin poissaolevana jo viime kesäkuussa, ja hänestä annettiin etsintäkuulutus. Janitskinia epäillään muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta, rahankeräysrikoksesta sekä tekijänoikeusrikoksesta.

Useimmat rikosepäilyistä liittyvän Janitskinin perustamaan verkkojulkaisu MV-lehteen.

Aikaisemmin Barcelonasta käsin julkaisua pyörittänyt Janitskin otettiin kiinni Andorrassa elokuun alussa.

Andorran oikeuslaitoksen piti tehdä päätöksensä Janitskinin mahdollisesta luovutuksesta Suomeen jo 19. lokakuuta, mutta ratkaisua siirrettiin Suomen viranomaisten luovutuspyynnössä olleiden teknisten virheiden vuoksi. Luovutuspyynnöstä puuttui muun muassa viittauksia niihin suomalaisiin lakipykäliin, joiden perusteella Janitskinia epäillään Suomessa rikoksista.

Seuraavaksi asiasta piti tehdä ratkaisu 11. marraskuuta, mutta tuolloin oikeuden istunto peruttiin viime hetkellä.

Janitskin on odotellut oikeuden päätöstä lokakuusta lähtien kotiarestissa asunnossaan Andorran vuoristossa.

Syyttäjän valitusajan vuoksi kotiaresti jatkuu vielä ainakin 15 päivää.

- Sen kestän ihan heittämällä, Janitskin sanoo.

TOMMI PARKKONEN
tommi.parkkonen@iltalehti.fi

IL http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201712 ... 5_ul.shtml

Vieras

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Vieras » Ti Joulu 19, 2017 4:22 pm

7

Kuva

JUURI NYT - oikeus päätti Andorrassa: Ilja Janitskinia ei palauteta – ”pitää hetki sulatella”!

19.12.2017 14:01

Kohutun MV-lehden kustantajan Ilja Janitskinin palautusoikeudenkäynti on juuri päättynyt Andorrassa. Iljan kannalta istunto päättyi myönteisesti.

- Tuomari sanoi, ettei minua palauteta. Ounastelin jotain muuta, mutta olin väärässä. Tätä pitää nyt hetki sulatella, Seiskan tavoittama Ilja kertoo.

Syyttäjällä on 15 päivää aikaa valittaa tuomiosta. Mikäli hän ei valita tai valitus ei mene läpi, niin Janitskin saa jalkapannan pois ja hänen kotiarestinsa päättyy.

Seiskan tietojen mukaan Janitskin jää Andorraan asumaan.

7 https://www.seiska.fi/Uutiset/JUURI-NYT ... -sulatella

Vieras

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Vieras » Ti Joulu 19, 2017 5:28 pm

Kuva
Poliisi Harri Saaristola (vas) > hävisi vaateensa.

Vieras

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Vieras » Su Joulu 24, 2017 6:53 pm

Nettikiusaaja kirjoittaa törkeitä valheita Mikko Parantaisesta.

PEDOHUNTER JAHTAA MYÖS KISSOJA

http://lizthecat.blogspot.fi/2017/12/pe ... ssoja.html


Vieras

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Vieras » To Tammi 11, 2018 2:43 pm

mtv Törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta tuomitaan enintään neljä vuotta vankeutta

https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikk ... li/6727128


Mutta kun suunnittelet Ari Savolaisen murhaamista, poliisi ei aloita edes esitutkintaa!


vieras

Re:

ViestiKirjoittaja vieras » Pe Tammi 26, 2018 3:18 pm

Vieras kirjoitti:Elisa Kissa-Öberg etsii pian jälleen kerran itselleen uutta asuntoa ja se onkin ainoa asia jota hän enää lopun elämänsä aikana tulee etsimään. Maine ja kunnia ovat kadonneet ikiajoiksi, samoin uskottavuus ja luotettavuus viranomaisten keskuudessa eikä niitä enää etsimällä tai nimeä vaihtamallakaan saa takaisin.

Uskon myös, että Elisa Kissa-Öbergin kaverien rivi harvenee sekin entisestään ja pian hän on väkivaltaa ihannoivan ryhmänsä ainoa jäsen.

Ei tarvitse olla selvännäkijä ymmärtääkseen mitä tänään on tapahtunut, mutta siitä kerrotaan vastaajalle kuulustelujen yhteydessä tarkemmin ja sitä ennen lähestymiskielto-oikeudenkäynnin yhteydessä.


:)


Kova muuttamaan, täällä on nykyinen osoite myös :D

http://kissanpazka.blogspot.fi

Vieras

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Vieras » La Tammi 27, 2018 10:04 am

Kopioitu täältä
http://kissanpazka.blogspot.fi/

Kuinka on mahdollista että henkilö (kissa) on useamman kerran väittänyt hänellä olevan joku "turvaosoite" ja silti sen osoitteensa näköjään saa kuka vaan selville kuten tämän bloginkin ylläpitäjä ? Taannoin eräs kissan uhreista sai kylmää kyytiä kissalta kun tämä kuvitteli sen uhrinsa kertoneen osoitteensa uhkailut ja kirjoittelut ja toimet kissan taholta siitäkin uhrista olivat julmuudessaan ja ilkeydessään vertaansa hakevia. Kissa hihkuu facessaan kuinka bloeilla kiusaaminen pitäisi kriminalisoida siis myös hänen bloginsa siinä tapauksessa. Kaksinaismoralismin kukkanen joka ei jätä uhrejaan koskaan rauhaan.

Vieras

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Vieras » La Tammi 27, 2018 10:27 am

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... gs.EGxVHMg

Kotiosoitteensa turvakiellolla salanneen suomalaisen yhteystiedot voivat yllättäen löytyä numerohakupalvelusta. Yksityishenkilö voi hakea osoitetiedoilleen turvakieltoa, mutta tieto tästä ei aina välity kaikkien osapuolten tietoon.

Turvakielto kieltää osoitetietojen luovuttamisen Väestörekisterikeskuksesta edes viranomaisille ilman erityisen painavaa syytä. Se ei kuitenkaan ole vedenpitävä suoja, sillä tieto ei päivity automaattisesti eteenpäin muun muassa puhelinoperaattoreille.

Vieras

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Vieras » La Tammi 27, 2018 4:04 pm

Vieras kirjoitti:http://kissanpazka.blogspot.fi tämän bloginkin ylläpitäjä?

Kaksi eri ihmistä on nähnyt TP nimisen Espoolaisen naisen kirjautuneen kyseiseen blogiin, eli hänen täytyy olla ylläpitäjä.

Tämä TP on Elisan ystävä, mikä on outoa.

Tina

Re: Elisa Kissa-Öberg suunnittelee ystäviensä kanssa murhaa

ViestiKirjoittaja Tina » Ma Tammi 29, 2018 11:58 am

Vieras kirjoitti:
Vieras kirjoitti:http://kissanpazka.blogspot.fi tämän bloginkin ylläpitäjä?

Kaksi eri ihmistä on nähnyt TP nimisen Espoolaisen naisen kirjautuneen kyseiseen blogiin, eli hänen täytyy olla ylläpitäjä.

Tämä TP on Elisan ystävä, mikä on outoa.


Lienee tämän tekstin kirjoittajan syytä kertoa, keitä nämä kaksi mahtavat sitten olla?
En ole näitä nettiihmisiä kutsunut kotiini, että saattaisivat nähdä mihin minä koneeltani kirjaudun. Erään vanhemman O alkavan miehen olen kerran kutsunut kotiini, mutta hän ei ole voinut tälläistä kirjautumista nähdä kun en ole kirjautunut. Yhdessä katselimme tuota sivustoa, joka ei tarkoita kirjaantumista. O :lla alkava henkilö ainakin tykkää sivustosta omien sanojensa mukaan kyseessä on hyvä blogi. Ja hän syyttää minua blogin ylläidosta.

En ole Elisan ystävä, enköhän liene yksi hänen ykkösiä olla jota kiusaa, otti minuun yhteyttä kun osoite oli pamahtanut tuonne, kertoi että tekee minusta tutkintapyynnön. Tehkööön :D

EdellinenSeuraava

Paluu » Media tarjoaa tämän kierroksen - henkirikokset ja väkivalta