Rekisteröidy

sosiaalihenkilöiden/perhe neuvolan/lastenpsylogin väärinkäyt

Tähän ryhmään voit kirjoittaa ”anonyyminä” ilman rekisteröintiä - sana on vapaa!


Viestit: 416
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 6:49 pm

muuttujia asioissa

ViestiKirjoittaja ari 1 » Pe Joulu 29, 2017 8:01 pm

jaahas se on tuo nuorten alkoholin käyttö olevinaan niin tärkeää näille sos henkilöille mutta onko näin sittenkään?. sillä ilmoitus on tullut kuopion hätäkeskuksen kautta.

kun kuopion sosiaalipäivystyksen mukaan sos.tt Ulla_Maija Huttunen :kin on arvioinut ettei tehtävä vaadi välittömiä toimenpiteitä, josta tulee mieleeni taannoisessa ns ? tapaamisessa jossa opiskelija Verna Sydänmaanlakka sanoi minulle ettei kannata miettiä vanhoja asioita lapsen juomisesta joita on ollut äidin luona lomalla. ( kesäloman aikana ja muutoinkin )

ihmetyttää miksi huoltajalle/vanhemmalle jonka luona lapsi asuu/ ole ilmoitettu mitään koko asiasta tuolloin 16.6.17 tapahtuneesta juomisesta lapsen kohdalla jolla oli sentään promilleja ollut 1.08, näistäkin on tosin eri versiota mutta uskotaan poliisin tekemään ja mittaaman tulokseen.

hmm missähän äitinsä on ollut tuohon aikaan yöstä kun ei ole kotosalla ollut ??kun on tavoitettu 17.6.17 klo: 0.10 koska juominen oli muiden nuorten kanssa, (äidin osoitteessa) pitänyt ns pileitä ? ( osa alaikäisiä ) no eipä ole ensimmäinen kerta kun on siellä juonut, papereiden mukaan on useampiakin kertoja.

tästä sain tiedon kouvolan sos toimen kautta, henkilöltä jota en vielä paljasta sattuneista asioista johtuen.

sillä tuo juominen ym lapsen ja sos kertomuksia kertomuksia lukien, ja näiden sos henkilöiden perimmäinen tarkoitus on että, lapsi saadaan äidilleen asumaan johon sitten koko palettiin osallistujat osallistuvat.
tosin matkassa on muutamia muuttujia ,jotka selviävät kun asiaan saa lisäselvyyttä eikä suinkaan näiden sos henkilöiden eri tarinoita samasta aiheesta, se kellä on pätevyys asian vaatimiin toimiin tai ei ole niin jää nähtäväksi tai paremminkin luettavaksi. sen verran sekalaista näiden kirjoitukset ovat.

Viestit: 416
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 6:49 pm

vai että.hyvinvointipalvelut

ViestiKirjoittaja ari 1 » Su Joulu 31, 2017 2:37 pm

Hyvinvointipalvelut
Lapsiperheiden sosiaalipalvelut

25.8.2017 tällöin tehty )) tämä tuli 30.8.2017 postin mukana.
isälle tullut .

KUTSU TAPAAMISEEN
ei aihetta? mainittu

Tapaaminen pidetään 1.9.2017 noin. klo: 9.00, lastenvalvojien tapaamisen jälkeen
lapsiperheiden sosiaalipalvelujen toimistolla osoitteessa Hovioikeudenkatu 6, 45100 kouvola
Asiakastapaamiseen on kutsuttu seuraavat henkilöt:

Tanja Turkia
xxxxx xxxxxx tämä uusi ei ole koko aikana ollut mukana ( toimi ns:kirjurina )
R i i kka kunnari ,sosiaalityöntekijä.lapsiperheiden sosiaalityö
verna sydänmaanlakka sosiaalityöntekijä ( silloin opiskelija) lastensuojelun avopalvelut ?
odottakaa asiakkaiden odotusaulassa, josta työntekijä tulee teidät hakemaan kokoustilaan.
mikäli teillä on kysyttävää
aika ei sovi teille, olkaa yhteydessä lapsenne työntekijään. ( silloin sain tietää kuka on lapsen sos henkilö ei aikaisemmin sanottu eli tuo henkilö oli susanna mäkelä,eli sama joka teki lastensuojeluilmoituksen ,ja kukapa laatinut sen se oli riikka kunnari) tämä tuli 30.8.2017 postin mukana.

Ystävällisesti
Verna Sydänmaantakka
sosiaalityöntekijä

Kouvolan kaupunki
Lastensuojelun avopalvetut
Hovioikeudenkatu 6
45100 Kouvola
puh 020 6156459

Kouvolan kaupunki
Y-tunnus 0161075-9
PL 50 (Hovioikeudenkatu 6) 45101 Kouvota
Puhelin 020 61 55243 http://www.kouvota.fi
etunimi.sukunimi@kouvola.fi
Lapsiperheiden sosiaalipalvelut

ennen tätä lastenvalvojan luona (ak )tehdessä papereita sanoin äidille että,laitetaanpa puhelimet kiinni ,näin myös tehtiin . niin eipä mennyt kauaa kun sydänmaanlakka tuli häiritsemään ja pyytämään lastenvalvojaa käymään käytävällä.

ei tainnut mennä ihan kohdilleen suunnitelma kun äidin käytös muuttui nimenkirjoitus tilanteessa,siinä lähti kynä kuppiin aikas liukkaasti mitäpä lie olivat suunnitelleet ? .

tuon jälkeen palaverissa olikin aika hiljaista,eipä tuntunut olevan kummosempaa asiaa heillä,itse kysyin kuitenkin tuota lapsen sos henkilöä kuka on,niin sydänmaanlakka sanoi sen olevan juuri tuo susanna mäkelä, sekä kuka oli tytön koululta pyytänyt lähettämään nuo paperit uuteen kouluun ? jolloin sydänmaanlakka nimesi äidin tuohon asiaan.

sitten pyysin lukemaan sen hetken muistiinpanot mitä oli, alku meni hyvin mutta sitten tuleekin ajatuskatkos lukijalle, jolloin ilmeisesti ei voinut lukea jo ennalta kirjoitettua asiaa sinne . katsotaan mitä siellä lukee myöhemmin kun saan paperin käsiini, käykö yhdessä tallenteen kanssa vai ei.

onhan äidin neuvot menny hyvin perille tytölle,kun neuvotaan miten ne tehdään,mitä kerrotaan koulussa,ja mitä kavereita pyydetään ilmoittamaan opettajille ym ym,lintsauksista hatkoille lähtemisestä huumeista ym ym satuiluista.

eipä ole miia.ojalainen saanut toimitettua pyytämääni selvitystä asioista joita olen pyytänyt. siitäkin huolimatta että,on.
Palvelualueen esimies (eteläinen alue ) johon kuuluu myös https://peda.net/kouvola/perusopetus/ko ... hteiskoulu.

Vieras

Re: sosiaalihenkilöiden/perhe neuvolan/lastenpsylogin väärin

ViestiKirjoittaja Vieras » Su Joulu 31, 2017 3:41 pm

Onks niillä noi laput oikeesti kirjoitettu noin epäselvästi?
Oon aina luullut että niillä ois joku oikoluku päällä.

Viestit: 416
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 6:49 pm

sosiaalihenkilön oman arvionsa mukaisesti kirjannut

ViestiKirjoittaja ari 1 » Su Joulu 31, 2017 8:41 pm

Pvm
Laatinut

05.07 .2017 lsän puhelu.

05.07.2017
Kunnari Riikka, Sosiaalityöntekijä

05.07.2017 lsän puhelu.

lsä soittaa ja haluaa muutoksen sosiaalityöntekijän tekemään yhteenvetoon
koskien tytön palvelutarpeen arviointia. lsä ihmettelee miksi yhteenvedossa on
sanottu vanhempien olevan keinottomia. isä haluaa sosiaaIityöntekijän
perustelevan hänen keinottomuuttaan vanhempana
.( isän osalta ) isä haluaa tehdä
muutoksen asiakirjoihin. Sosiaalityöntekijä kertoo, ettei voi muuttaa asiakirjoja,
koska on ne oman arvionsa mukaisesti kirjannut. isä haluaa lisätä kirjauksiin
sosiaalityöntekijän tarkemmat perustelut.
Sosiaalityöntekijän näkemyksen
mukaan isä on ollut keinoton suhteessa tytön käyttäytymiseen. lsä ei ole
pystynyt vaikuttamaan tytön kouIun käynninlaskuun, myöhästymisiin eikä
läksyjen tekemättömyyteen. lsä. on ollut keinoton suhteessa tytön psyykkiseen
vointiin. lsä on ollut keinoton estämään tyttöä .


lsä on tehnyt parhaansa ja pyrkinyt estämään tyttöä siinä kuitenkaan
onnistustumatta. lsä on myös itse pyytänyt apua tytön tukemiseksi. lsä on siis
sosiaalityöntekijän näkemyksen mukaan ollut keinoton auttamaan tyttöä.


Sovitaan isän kanssa, että liitän edellä mainitun kirjauksen tytön
asiakaskertomukseen ja lähetän kirjauksen myös isälle luettavaksi.
Kunnari Riikka

Viestit: 416
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 6:49 pm

kirjattu ei totuuksia

ViestiKirjoittaja ari 1 » Su Tammi 07, 2018 3:18 pm

lsä ihmettelee, ketkä kaikki ovat sitä mieltä että tytön pitäisi
päästä asumaan äidille?. Todetaan, että tytön muutto äidille ja lastensuojelun
asiakkuuden siirtäminen Leppävirralle näyttäytyy tilanteessa lastensuojelun ja
perhetukikeskuksen näkökulmasta parhaana vaihtoehtona.

Sydänmaanlakka on konsultoinut lastenvalvojaa tytön asiassa..Verna Sydänmaanlakka on keskustellut asiasta äidin kanssa
ohjaajat kertoivat vielä vanhemmille, että oli mukavaa huomioida, että
vanhemmat olivat järjestäneet "yhdessä" tytön rippijuhlat. "ohjaajat toivoivat" että
vanhemmat kertovat "jatkossakin kaikista huolenaiheista ja ajatuksistaan
ohjaajille ja että yhteistyössä löydetään ratkaisuja tytön ja vanhempien tueksi" /SaR

(( tuo on pötypuhetta jossa yhdessä järjestetty, kyllä he tasan tarkkaan tiesivät kuka hoiti kaikki järjestelyt syömiset juomiset kuin tilatkin.)) kun sanoin heille että isä hoiti tuon kaiken.

avohuollon sijoitus 13.7.17 alkaa. päättäjät vs sekä ml. (sekä äiti )
sitten onkin mielenkiintoinen seikka jossa mainitaan tytön muutto tapahtuu 4.8.17 tai 6.8.17


käynti miia.ojalaisen luona ( tästä jopa ihan kirjallinen todistus ))

xxxxxxxxx ja xxxxxxxxx ovat käyneet tänään tiistaina 22.8.2017 luonani
keskustelemassa xxxx lapsen, koulunkäynnistä. Lapsen virallinen kotiosoite on xxxxxxx,
xxxxxxxx x. Lapsen koulukirjat ovat siirretty Kivelän kouluun Leppävirralle. Huoltaja on pyytänyt minua selvittämään tilannetta ( eivät tienneet koko asiasta mitään )
palvelualueen esimies, eteläinen alue
p. 02051 59xxx, xxx xxxxxxxx@kouvola.fi
KOUVOLAN KAUPUNKI . Hyvinvointipalvelut
Perusopetus

ojalaisen vastaus ( vai että moneen otteeseen ? taitaa laskea soittoyrityksetkin )

(( puhuu muunnettua totuutta asiassa )) väittää tytön muuttaneen 1.8.17 ja on leppävirran kunnan asukas.))

[b]Olen selvittänyt asiaa kannassanne useaan kertaa syksyllä 2017. Viimesin puhelumme on ollut 24.8.2017 klo 12.00–12.15.
koska hän ei ole enää kaupunkimme oppilas. Tästä johtuen, ette ole voineen laittaa viestiä 9.8.2017 Kouvolan kaupungin Wilma-järjestelmän kautta. Lapsenne on siis Leppävirran kunnan asukas ja hänen kouluasiansa ovat siirtyneet Leppävirran kunnalle.

mm nämä kysymykset esitin miia,ojalaiselle tosin vastausta en ole saanut.)

kuka oli se henkilö joka esti wilman käytön minulta 9/8/17 ? ja koululla jos pidetty palavereita koskien tytön asiaa , niin miksi ei minulle ole ilmoitettu ongelmista /psyykkari/terveydenhoitaja vaan soiteltu äidille? siitäkin huolimatta jossa tyttö asuu täällä tuolloin. sekä keitä kohtaan on oppilas käyttäytynyt hyökkäävästi, kuten Heidi Pasi/T viestissään kertoo ? ,niin oppilaita kuin opettajia kohtaan ? . sekä ihmetyttää tuo ilmoitus joka on T/Relanderin osalta jolle yritin laittaa postia koulun alettua, joka kertoo ettei ole kouvolan kaupungin palveluksessa,mutta kuitenkin on koulussa?? samoin mihin perustuu koneellasi näkynyt oppilaan tiedot kuvan kanssa ? mistä tuo kuva on ja kuka antanut luvan kuvan käyttöön.? mm nämä kysymykset esitin miia,ojalaiselle tosin vastausta en ole saanut.

mitenhän se tämä monialaosaaja, marianne pätilä joka on välillä kuusaan perhetukikeskuksen johtaja, välillä ohjaaja, välillä sosiaalihenkilö jonka kirjoitukset on aivan muuta kuin mitä on ollut. mm miten äidin jaksaminen puhelin soitosta, on muuttunut työhommiin, saatikka asuntovaunu telttaan, ja konttaaminen muuttunut makaamiseen teltassa ,saatikka jättänyt mainitsematta tuon, äidin sanonta mitä lapsi oli pyytänyt äidiltään, ja eipä tuo sydänmaanlakka ole myöskään kirjannut kun soitteli avovaimolle niitä loppu asiaa mistä keskustelivat lapsen asioista. eikä myöskään ole mainintaa jossa olen sanonut sosiaalihenkilö kunnarille että, nuo viinat olivat asuntovaunussa, kuten äitinsä niin kertoi minulle.

Viestit: 416
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 6:49 pm

sitä sun tätä ja noin

ViestiKirjoittaja ari 1 » Ti Tammi 09, 2018 8:51 pm

kun kerran maija leskinen on tuota mieltä kirjoituksessaan 28.6.17 jossa kertoo että, isä puhuu siitä, miten koulu on toiminut väärin tytön asioita hoidettaessa.

niin miksihän kouvolan kaupungin sivuilla lukee aivan selvästi miten toimitaan.

jos maija leskinen ei tiedä niin on hyvä ja lukee. ( isältä ei ole kysytty lupaa ei paperilla eikä muutenkaan)

Oppilashuoltohenkilöstöä on mahdollista konsultoida, mutta asia etenee vasta kun oppilaan ja huoltajan kanssa on keskusteltu. Mikäli on tarpeen tehdä yhteistyötä oppilaan asiassa koulun ulkopuolisten tahojen kanssa, pyydetään aina kirjallinen lupa.Tällaisia tahoja ovat esim. perheneuvola, nuorisoasema, erikoissairaanhoito, lastensuojelu. lähde ::Pedanet kouvola.

OPETTAJAN KÄSIKIRJA
Oppilashuolto ja kolmiportainen tuki
Lukuvuosi 2016-2017
Oppilashuolto
Käsikirjassa esiteltyjä toimintaohjeita ja käytänteitä tulee noudattaa kaikissa kouluissa
Käsikirjan päivityksestä vastaa esi- ja perusopetuksen oppilashuolto. Mahdolliset päivitykset käsikirjan tehdään vuosittain, ennen uuden lukuvuoden alkamista.

Kodin ja koulun yhteistyö
Opettajan on oltava aina ensin itse yhteydessä oppilaaseen ja huoltajaan kun hänellä on huoli oppilaasta.
Huoltajiin on oltava yhteydessä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa
. Oppilashuoltohenkilöstöä on mahdollista konsultoida, mutta asia etenee vasta kun oppilaan ja huoltajan kanssa on keskusteltu. Mikäli on tarpeen tehdä yhteistyötä oppilaan asiassa koulun ulkopuolisten tahojen kanssa, pyydetään aina kirjallinen lupa.Tällaisia tahoja ovat esim. perheneuvola, nuorisoasema, erikoissairaanhoito, lastensuojelu.

Pedanet kouvola lähde/lainaus


eipä ole osanneet ainakaan isälle osanneet ilmoittaa tehdystä lastensuojeluilmoituksesta, jonka koululta on tehnyt elina tuomi.

https://www.facebook.com/elina.tuomi.9

joka vastasi minulle 19.05.17 jolloin olin soittanut hänelle aamulla, jossa kysyin tytön asiaa ja mitä testejä tehty. hän väittää minun sopineen yhteisesti että, voi tavata tyttö koululla, joitakin kertoja ja ilmoittaa jos jotakin uutta ilmaantuu. on tavannut tytön kaksi kertaa tuon puhelun jälkeen, eikä niillä käynneillä ole tullut mitään huolestuttavaa esille. päinvastoin, tyttö kertoo asioiden menneen parempaan suuntaan ja kokenut ettei keskustelukäynneille ole tarvetta.

olen vastannut 21.5.17 et:lle klo 19:15 seuraavaa.

hei kiitos viestistä ,mutta en sopinut mistään asiasta kanssasi, vaan soitin ja yritin kysyä hieman tytön asioista, mutta vastasit ettet voi kertoa koska ei ole lääkärin lupaa?? ja sanoin ettei tyttö ole missään lääkärissä edes käynyt, jolloin jatkoit tuota lääkäri teemaasi
.

et puhuu muunnettua totuutta asiassa jossa olisin sopinut jotakin hänen kanssaan kuten väittää, on vaikea sopia sellaisista asioista mistä ei tiedä. ja niinpä onkin seuraava ehdokas joka onkin koulun rehtori, joka ( elina t ) mukaan voin olla yhteydessä tytön asioissa koska vastaa koulun toiminnasta. ( elina tuomi se joka teki koululta lastensuojeluilmoituksen no: 1 https://peda.net/kouvola/perusopetus/ko ... teystiedot. vai onko nimi vaihtunut ?? n alkuiseksi ???

olenhan näitä asiaan liittyviä papereita kysellyt niin eroselta joka ohjasi kysymään laukakselta, joka ohjasi taasen kysymään eroselta. eli tulos + miinus nolla. näinhän ne asiat hoituukin kouvolassa.

Viestit: 416
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 6:49 pm

Re: sosiaalihenkilöiden/perhe neuvolan/lastenpsylogin väärin

ViestiKirjoittaja ari 1 » La Tammi 13, 2018 10:10 am

Tuolla kesäisellä tapahtumalla on kaksi eri versiota.

Äiti tosin ei puhunut sitä seikkaa, jossa oli kysynyt lapselta että soittaako hän ambulanssin, mihin tyttö oli vastannut että soittaa vain. ( ei soittanut) Äiti ei myöskään sanonut mitään tuosta kyseisestä asiasta, kun juttelimme sosiaalihenkilöiden kanssa.

Leskinen oli toisinaan huolissaan siitä, että saako äiti jotain korvausta, kun hän tulee katsomaan lastaan perhetukikeskukseen.

Kumma juttu, kun toisen tarinan mukaan äiti oli kuullut yöllä noin 01.00 aikoihin kolistelua ulkoa ja äiti löysi tytön kovassa humalassa konttaamassa maassa. Tyttö yritti myös oksennella.
Tyttö myönsi lopulta ottaneensa asuntovaunun jääkaapista viinaa ja sekoittaneen sitä limsaan. Hän myöskin kertoi juoneen viinaa raakana.

Leskisen kertomus samasta asiasta oli, että tyttö on sekoittanut viinaa jonka oli ottanut mukaan, limsan sekaan ja nauttinut sitä illan aikana. Yöllä äiti oli tavannut tytön päihtyneenä ja huonossa kunnossa.

( ei ollut tulossa isälle sinä viikonloppuna kun oli äidin luona kesälomalla. ) kuten koko kesän).

Miten toukokuussa 2017 onkin asia niin, että äiti kokee isän käyttäytyvän tyttöä kohtaan syyttävästi ja mollaavasti. Tytön alhaisen itsetunnon syynä onkin äidin mielestä isän toiminta.
Äiti puhuu saaneensa opettajilta puheluita koskien tytön koulunkäynnin haasteita 17. Äiti myös kertoo tytön puhuneen, että isä suuttuu ja sanoo tyttöä valehtelijaksi.

Miten näitä samansuuntaisia tekstejä löytyy yhdestä sun toisesta paperista, aina hieman eritavalla kerrottuna
.

Kuten äidin uskottelut tytölle, että koulu menee huonosti, miten on paha olla ja sinua kohtaan ollaan halventavia.
Samoin, kun tytön kertomuksia huonosta koulunkäynnistä isän luona, missä juo ja polttaa tupakkaa, miten voi ottaa hatkat sekä vielä olisi huumeitakin tarjolla.

Sellaisia asioita mitä kaveritkin voisivat kertoa, jotta saataisiin tehtyä lastensuojeluilmoitus. jonka sitten teki elina tuomi koululta soittaen kriisi ja tukipäivystykseen, ( jotka toivat tytön kotia ) siinä oli toinen henkilö susanna ( suski ) mäkelä, ja siitä sitten alkoikin koko keissi . siinä ei paljon paina mitä isä sanoo, vaan uskotaan lasta ,sekä äitin sepustuksia ,sekä tämän niinsanotun perhetukikeskuksen selityksiä, mutta niinhän se on vanha sanonta sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

Viestit: 416
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 6:49 pm

Re: sosiaalihenkilöiden/perhe neuvolan/lastenpsylogin väärin

ViestiKirjoittaja ari 1 » La Tammi 13, 2018 10:26 am

https://www.lokakuunliike.com/perheeni- ... lun-kanssa

Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa


tämä kannatta lukea, niidenkin isien kenen luona lapsi asuu.

Sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos ohjeistaa lastensuojelun asiakkaita seuraavasti: ”Itse asiassa se neuvo jonka haluan antaa kaikille suomalaisten sosiaaliviranomaisten kanssa tekemisiin joutuville perheille: älkää kertoko (viranomaiselle) itsestänne koskaan mitään kielteistä tai edes sellaiseksi tulkittavaa! Ei lapsuuden vaikeuksista, ei nuoruuden kolttosista, ei suhteestanne alkoholiin, ei mielenterveysongelmia jne. Ja koettakaa saada myös lähipiirinne tässä suhteessa varovaisiksi. Missä vain voitte, kieltäkää tietojenne luovutus muille viranomaisille. Kysykää lastensuojeluviranomaisilta ovatko he pyytäneet tietoja teistä ja ilmoittakaa, että haluatte aina tietää kun he keskustelevat teidän asioistanne jonkun viranomaisen kanssa (lain mukaan näin pitäisi tapahtua automaattisesti). Pyytäkää saada nähdä kaikki teitä koskevat tiedot ja vaatikaa (kirjallisesti) korjattavaksi niissä olevat virheet (joita niissä tavallisesti on runsaasti!). Vain tällöin teillä on jonkinlaisia mahdollisuuksia puolustautua tilanteessa, jossa lapsenne halutaan ottaa teiltä pois. On alueita joissa tietosuoja on Suomessa olematon. Lastensuojelu on yksi tällainen."

Viestit: 416
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 6:49 pm

loputon suo

ViestiKirjoittaja ari 1 » Ti Tammi 16, 2018 9:45 am

on hyvinkin asenteellista mm perhetukikeskuksen osalta kuusaankoskelta jossa tyttö oli sijoitettuna,tuon haminan episodin jälkeen. asiaa ei sen paremmin tutkittu vaan se perustuu äidin kertomukseen juomisesta. koska uskon ettei väite pidä paikkaansa, ei ole tytön ominaista toimintaa tuollainen mitä äiti väittää. ( vai puhuiko kenties omasta kokemuksistaan)

kas kun kiire oli camilla metsärannan tehdä lastensuojeluilmoitus pelkästään äidin kertomuksen pohjalta, joka ensin perui sovittuja tapaamisia josta myös sosiaalihenkilö tiesi koska olin sanonut .

miten sattuukaan kun oli perhetukikeskuksessa niin tulemaan jotakin ihottuman tapaista poskeen ? jota ei aikaisemmin ole ollut ,ja ns kotilomalla äidin luona sattui nilkka menemään ja joitui keppien kanssa kävelemään ?.

kas kun perhetukikeskuksen ohjaaja j.liukkonen ( joka tekee isästä henkilöanalyysin ) ihmettelee kun isä toikin tytön aikaisemmin ja jätti alaparkkiin, josta kyselemään onko jotakin riitaa ollut tytöltä, johon oli saanut vastauksen ettei ole ollut. ja mitenkä sattuikin olemaan juuri tuolloin verna sydänmaanlakka paikalla tuolla? omien sanojensa mukaan kävi asiakasta katsomassa. niin ne tekee sunnuntainakin töitä. ( manit pois tulee tv ohjelma mieleen).

papereita kun lueskelee joita sain ,niin hyvin voi lukea suoraan miten äitiä ylistetään ja kas kas, miten tuo isä onkin sosiaali ja perhetukikeskuksen kirjoituksista päätellen hoitanut ym ym lastaan.( eli kirjoitukset ovat negatiivisia ).

miten sosiaalipuoli tutki asiaa juomisen osalta ? no äidin kertomuksen pohjalta, sekä tytön oman kertomuksen pohjalta, niistä sitten tekivät omat ajatelmansa , jossa perhetukikeskuksen ja sosiaalipuolen mielestä onkin paras vaihtoehto, että tyttö muuttaa äidilleen.

sillähän ei tunnu olevan mitään merkitystä ,että nuo ns? juomiset ovat sattuneet äidin luona tytön ollessa siellä. ja ei ole huomannut mitään. todella ihmeellistä toimintaa.

näin se toimii kouvostoliitossa. koulua unohtamatta.

http://hikipedia.info/wiki/Kouvola
huumorilla ottaa tuon ) ei tosikoille.

Viestit: 416
Liittynyt: To Huhti 19, 2007 6:49 pm

Re: sosiaalihenkilöiden/perhe neuvolan/lastenpsylogin väärin

ViestiKirjoittaja ari 1 » Pe Tammi 19, 2018 11:11 am

kouvolan sosiaalitoimi = vallaton käytös.

sosiaalitoimen selitykset on enemmän selitysten osalta omia tulkintoja sekä ajatelmia pohdittuna ääneen, jossa enemmän uskotaan muiden selityksiä kuin isän kertomia asioita.

toteen näytettäviä asioita jätetään kirjaamatta aivan tahallaan jotta ei tule vahingossa esiin jotka heikentäisivät äidin asemaa tulevissa tapaamisissa ym päätöksissä. tyypillistä sossun toimintaa. kirjoitukset ovat aina suhteessa huonontavia isää kohtaan olipa niiden laatijana sitten perhetukikeskuksen tekijät tai koulu tai sossu.

ennemmin uskotaan toista osapuolta, ei sitä kenen luona lapsi asuu . ja ne selitykset kirjataan melkein sanasta sanaan joita pidetään totuutena muusta viis veisataan, sitä nimittävät lapsen eduksi vaikka kyseessä ei ole todella aina lapsen etu vaan lähinnä äidin etu ja varsinkin jos sattuu ns: olemaan yksinhuoltaja ?.

herääkin kysymys onko nuo sosiaalit aivan omassa hommassaan päteviä ? vai onko kyse sittenkin narsismista miehiä/isiä kohtaan ? saadaanhan lukea monenlaista mediasta näiden ns: ammattilaisten tekemisistä sekä tekemättä jättimisistä.

asiatietoa löydät lisää seuraavista linkeistä.

http://www.vanhemmat.com

https://www.lokakuunliike.com/

Edellinen

Paluu » KELA, TE-palvelut, Sosiaali- ja terveysviranomaiset