Rekisteröidy

Ensi- ja turvakotipainajainen

Tähän ryhmään voit kirjoittaa ”anonyyminä” ilman rekisteröintiä - sana on vapaa!
kuka tutkisi?

Vetoomus ensi- ja turvakotikäytäntöjen tutkimiseksi

ViestiKirjoittaja kuka tutkisi? » Ma Touko 11, 2015 3:10 pm

VETOOMUS ENSI- JA TURVAKOTIEN TYÖKÄYTÄNTÖJEN JA -MENETELMIEN TUTKIMISEKSI


Kannatamme varhaisen tuen lisäämistä haavoittuvissa oloissa eläville lapsiperheille. Mielestämme tuen tulisi olla tutkittua, asiakaslähtöistä, oikea-aikaista ja tarpeenmukaista ja tapahtua asiakkaiden omassa arjessa ja kodeissa matalalla kynnyksellä. Auttamisen ja tuen ei tulisi edellyttää lastensuojelun asiakkuutta eikä aiheuttaa asiakasperheiden oikeusturvan mitätöintiä, leimaamista tai perheiden tilanteiden kurjistumista. Mielestämme kuntien ja valtion niukkenevat resurssit voisi käyttää häiriöorientoituneiden korjaaviin toimiin tähtäävien laitosjaksojen sijasta ongelmien ennaltaehkäisyyn, toimiviin peruspalveluihin ja edullisempiin, vapaaehtoisiin ja mahdollisimman monia haavoittuvissa oloissa eläviä lapsiperheitä hyödyttäviin tuen muotoihin esim. koti- ja lastenhoitoapuun, tukihenkilöihin ja -perheisiin, vertaistukeen ja leiri- ja muuhun virkistystoimintaan.

Haluaisimme uskoa, että ensi- ja turvakodeissa tehdään lasten ja vanhempien tarpeita ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa tuloksekasta työtä. Lapsiin ja vanhempiin kohdistuvan väkivallan ja syrjäytymisen ehkäisy on tärkeä ja kannatettava tavoite mutta se ei toteudu sulkemalla silmät rakenteelliselta väkivallalta tai antamalla väärää tietoa palvelujärjestelmän toiminnasta tai käytettyjen avun menetelmien tuloksellisuudesta.

Ensi- ja turvakotien asiakkailta saamiemme tietojen mukaan avunhakijat eivät välttämättä saa ensi- ja turvakodeissa tukea, lepoa, lastenhoitoapua tai edes ruokaa. Jopa huoneissa oleskelu päivisin lepäämisestä puhumattakaan on usein kielletty. Olemme myös kuulleet, että jotkut vanhemmat joutuvat hakemaan ruokansa leipäjonosta ensi- ja turvakodin yli 10.000 euron kuukausilaskutuksesta (yksi vanhempi ja lapsi) huolimatta.

Tukemisen sijaan ensi- ja turvakodeissa vanhemmista tehdään rutiiininomaisesti vanhemmuudenarviointeja jopa heille informoimatta ja heidän tutkimusjaksonsa venyvät usein yli sovitun määräajan.

Pidämme apua hakemaan tulleen pahoinpidellyn ja/ tai uupuneen ihmisen vanhemmuuden arvioimista hetkenä kun hän on heikoimmillaan syvästi epäeettisenä käytäntönä. Kummeksumme myös ensi- ja turvakotien tarjoaman lastenhoidon ja muun konkreettisen avun vähäistä määrää/puuttumista. Lisäksi olemme huolissamme laitoksissa toimeenpantujen vanhemmuudenarviointien laadusta.

Haluaisimme tietää ensi- ja turvakodeissa työskentelevien koulutustaustan. Vanhemmuudenarviointeja ensi- ja tuvakodeissa suorittavat usein puutteellisesti koulutetut työntekijät epämääräisten kaltoinkohteluolettamaan ja traumaviitekehykseen perustuvien riskilistojen perusteella eli kyseessä on nk. villi seulaus. Yhtenäisiä tieteellisesti päteviä ja standardoituja mittareita riittävälle vanhemmuudelle, vuorovaikutuksen laadulle tai kaltoinkohteluolettaman toteamiselle ei ole olemassa vaan huolikoulutetut työntekijät ohjataan etsimään asiakkaista puutteita epätieteellisillä menetelmillä ja kaikki normaalitkin elämän ilmiöt kattavilla riskilistoilla, jotka tuottavat herkästi vääriä positiivisia löydöksiä. Kuka vastaa kun lapsi joutuu väärin ja mielivaltaisin perustein erotetuksi vanhemmastaan?

Ensi- ja turvakotien käyttämissä hoitotyön tutkimussäätiön riskilistoissa kaltoinkohtelun riskitekijöiksi mainitaan esim. monilapsisuus, yksinhuoltajuus, avioero, pienet tulot, työttömyys, stressi, kiire, tupakointi ja alhainen koulutus (Flick & Paavilainen, 2008). Riskilistaa lukeva huolikoulutettu tarkkailija voi ruveta sommittelemaan esimerkiksi vatsakipua valittavan, levottoman koululaisen vaivojen alkuperäksi stressaantunutta äitiä ja koota tarinan lapsen kaltoinkohtelusta ja huostaanotontarpeesta perheen monilapsisuuden ja isän tupakoinnin perusteella. Esimerkiksi äidin ja vauvan katsekontaktin pituudesta voi tällöin tulla ratkaiseva asia siinä, tulkitaanko äidin vanhemmuus riittäväksi ja saako hän pitää lapsensa, silloinkin, kun neuvola ei ole havainnut äidin vanhemmuudessa minkäänlaista huomautettavaa. (Ikonen, 2013).

Pyydämme selvittämään mihin tutkimustietoon ensi- ja turvakodeissa tehtävät vanhemmuudenarvioinnit ja lasten ja vanhempien vuorovaikutuksen laadun arvioinnit perustuvat ja mikä on käytettyjen menetelmien reliabiliteetti ja validiteetti. Pyydämme myös tutkimaan käytetäänkö vuorovaikutuksen vahvistamiseen suunniteltuja nk. lapsilähtöisiä välineitä todellisuudessa huoli- ja riskiseulaukseen ja huostaanotontarpeen arviointiin ja millä koulutuksella.

Haluaisimme tietää enemmän ensi- ja turvakodeissa työskentelevien saamasta ohjeistuksesta arviointien tekoon. Tutkimustieto osoittaa, että lastensuojelussa suoritettujen arviointien käytäntöjä ja menetelmiä on dokumentoitu ja ohjeistettu puutteellisesti. Systemaattiset kirjatut ohjeet arviointia varten ja perehdytys niiden käyttöön ovat harvinaisia (Oranen, 2006, 12). Silloinkin kun kirjallisia ohjeita on, niitä ei välttämättä noudateta (Martikainen & Peräoja, 2009, 36).

Arviointiprosessin jäsentymättömyyteen on osaltaan vaikuttanut se, että työskentelyä ohjaavia rakenteita on vähän (Oranen, 2006). Rakenteiden epämääräisyys heijastuu suoraan työskentelyprosesseihin, menetelmiin ja välineisiin. Tilanteiden arvioitiin liittyvässä työskentelyssä on suuria paikkakunta-, alue- ja työntekijäkohtaisia eroja (Heino & Pösö, 2003). Lisäksi on todettu, että päätöksiin usein vaikuttavat organisaation kulloisetkin arvot, toimintapolitiikka ja työntekijän ja asiakkaan välinen suhde enemmän kuin asiakkaan todellinen tilanne (Schwalbe, 2004, 563).

Valitettavasti ensi- ja turvakodit kuten monet muutkin lastensuojelun laitosyksiköt toimivat edelleenkin huostaanottoja lisäävällä häiriöorientaatiolla, jossa asiakkaista pyritään etsimään kalliita asiantuntijapalveluita, laitostutkimuksia ja - säilytyksiä edellyttäviä ja oikeuttavia puutteita ja vikoja. Ensi- ja turvakotijakson lopputulos on perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan liian usein perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan laitoshoitoon liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).

Valtiontalouden tarkastusviraston raportti kertoo, että vanhempien näkemysten mukaan avohuollon tukitoimet eivät usein olleet tarkoituksenmukaisia heidän perheensä tilanteeseen. Usein vanhemmat kieltäytyivät esimerkiksi perhekuntoutuksesta (VTV, 2012, 129).

Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lastensuojelun työntekijä saattaa velvoittaa perheen muuttamaan perhekuntoutukseen, jollaista myös ensi- ja turvakodit tarjoavat. Ikosen mukaan ”kyseessä on tavallisesti vain erilaisin menetelmin perhe-elämään kajoava yksikkö. Perhe siirtyy tällaista palvelua tarjoavaan paikkaan, saa sieltä usein vain oman huoneen käyttöönsä tai oman huoneiston. Työtapoina käytetään erilaisia keskusteluja, osallistumista ryhmiin, retkiä ym. Asiakkaille ja usein myös kuntoutuksesta maksavalle lastensuojelulle on usein epäselvää, mitä pitäisi kuntouttaa ja mitkä ovat tavoitteet.

Työssä käyville vanhemmille saattaa olla vaikeata järjestää tällaista ”perhekuntoutusjaksoa”, kun sellaiseen osallistuminen merkitsisi pois jäämistä työelämästä tai työn laiminlyöntiä. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan. Tämä taasen voi johtaa perheen todelliseen syrjäytymiseen ja ”kuntoutuksen” jälkeen tuen tarve voi olla jopa suurempi perheen palautuessa normaaliin arkeen.. Kun tällaista toimintaa harjoitetaan verovaroilla, pitäisi maksavan tahon olla kiinnostunut työn tuloksellisuudesta. Näyttää siltä, että usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi. ” http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/13-hartiavoimin

Olemme huolissamme myös ensi- ja turvakotien puutteellisesta osaamisesta mielenterveyden haasteissa. Mielenterveyden Keskusliitto ry on antanut julkilausuman, jossa se toteaa lastensuojeluviranomaisten vetoavan herkästi vanhemman mielenterveysongelmiin keskeisenä syynä päättäessään lapsen huostaanotosta (10.3.2012.) Lastensuojeluviranomaisilla ei kuitenkaan ole yleensä tarkkaa tietoa mielenterveysongelman laadusta, vaan perusoletus näyttää olevan että aiempi tai nykyinen mielenterveysongelma leimaa vanhemman vajavaiseksi huolehtimaan lapsesta. Liitto toteaa, että viranomaisilla on huonosti tietoa sairauden tosiasiallisesta vaikutuksesta ihmisen kykyyn toimia vanhempana.

Mielenterveyden Keskusliiton (MTKL) mukaan ”sosiaaliviranomaisen hätiköity, aiheeton sijoitus- tai huostaanottopäätös aiheuttaa peruuttamattoman vahingon asuntonsa ja tukensa menettävälle köyhälle ja yksinhuoltajalle, vaikka päätös muuttuisi huoltajan todellisen terveydentilan ja huoltajana toimimisen kyvyn selvittyä esimerkiksi lääkärinlausunnon perusteella”.

Pyydämme huomioimaan, että psyykkisen avuntarpeen ja mielenterveyden hoidon käyttäminen lainvastaisesti sijoitustarpeen perusteena ehkäisee ihmisiä hakemasta apua ja hoitamasta mielenterveyttään ajoissa. Lisäksi laiton ja epäeettinen mutta valitettavan yleinen käytäntö tehdä huostaanottoja mielenterveydenhoitoon ja psyykkiseen avuntarpeeseen vetoamalla leimaa avunhakijat ja estää heidän yhteiskunnallista osallisuuttaan, selviytymistään, asianmukaista hoitoa ja oikeusturvan ja perus- ja kansalaisoikeuksien toteutumista.

Tunnemme vakavaa huolta ensi- ja turvakotien kirjaamiskäytännöistä, jotka pyrkivät objektiivisen dokumentaation sijaan turvaamaan työntekijöiden selustaa ja oikeuttamaan jo tehtyjä tai suunnitteilla olevia päätöksiä. Ensi- ja turvakotien asiakasdokumenteissa emme ole juurikaan nähneet kirjauksia, joissa olisi tunnistettu tai tunnustettu vanhempien vahvuuksia tai pyritty perheiden voimavarojen vahvistamiseen. Luvattu kallis tuki tuntuu typistyvän pelkäksi arvioinniksi ja tarkkailuksi, joka tehdään havaintoja vinouttavan ja perheiden voimavarat hukkaavan huoli-, riski- tai traumaviitekehyksen läpi. Pyydämme pikaisesti teetättämään ensi- ja turvakotien palvelujen laatua, vaikuttavuutta, asiakastyytyväisyyttä ja asiakkaiden oikeusturvaa selvittävän tutkimuksen riippumattomalla tutkimustaholla ja tarpeeksi isolla satunnaisotannalla.

Kummeksumme ensi- ja turvakotien palveluista puuttuvaa riippumatonta tutkimusta ja asiakaspalautetta. Ensi- ja turvakodit ovat verovaroin rahoitettua toimintaa, joten intressejä kustannustehon, vaikuttavuuden ja asiakastyytyväisyyden mittaamiseksi pitäisi olla. Emme ole löytäneet satunnaisotannalla tehtyä edes 2-10% asiakkaista kattavaa asiakaskyselytutkimusta ensi- ja turvakotien palvelujen laadusta ja/tai vaikuttavuudesta. Saatavilla olevien tutkimusten tekijät eivät ole riippumattomia ja otoskoot rajoittuvat kourallisiin asiakkaita, joita ei ole yleensä valittu satunnaisotannalla.

Esitämme huolemme myös ensi- ja turvakotien sukupuolittuneesta auttamisesta ja auttamisen kyseenalaisesta etiikasta, joka ilmenee niin isien vanhemmuuden unohtamisena/ syrjäyttämisenä kuin äitien syyllistämisenä ja vastuuttamisena lasten ja isien puutteista ja virheistä. Tutkija Eeva Jokisen mukaan vanhemmuuden mahdollisuudet liitetään usein isyyteen ja sen ongelmat äitiyteen. (Jokinen 1996, 87-89). Monet tutkimukset osoittavat, että väkivallan kohteeksi joutuneet naiset eivät saa tarvitsemaansa apua sosiaalipalvelujärjestelmästä, joka usein vain uhriuttaa heidät uudelleen (Cheon & Regehr, Ewalds, Husso, Nyqvist, van Vormer ). Perheväkivallan uhria voidaan syyllistää huonosta elämänhallinnasta , vääristä valinnoista ja kyvyttömyydestä suojella itseään ja lapsiaan joka on johtanut siihen, etteivät yhä useammat tytöt ja naiset enää uskalla ilmoittaa kokemastaan väkivallasta. Lukuisat sosiaalityön tutkijat (mm. Erez & Belknap, Hotaling/Buzawa, Husso Näre), ovat ihmetelleet raiskausten ja lähisuhdeväkivallan uhrien asenteellista kohtelua sosiaalipalvelujärjestelmässä ja uhrien kasvavaa tyytymättömyyttä molempiin (van Wormer, 2009). Johanna Hiitolan ja Hanna Heinosen (2009, 57) hallinto-oikeuden huostaanotto-päätöksiä käsitelleessä tutkimusraportissa äitejä vastuutettiin isien käytöksestä ja riittämättömästä vanhemmuudesta.

Tutkijoiden erityistä huomiota kiinnittivät maininnat siitä, kuinka esimerkiksi ”äidin alkoholinkäytöstä johtuen isäpuoli oli väkivaltainen” taikka kuinka isän väkivalta oli osoitus äidin riittämättömästä vanhemmuudesta. Toisin sanoen, väkivaltaa ei pelkästään sivuutettu, vaan väkivallan tekijän tekoa pyrittiin ymmärtämään ja uhrin vanhemmuus kyseenalaistettiin. Katarina Finnilä-Tuohimaan ( 009) väitöskirja totesi myös vakavia puutteita seksuaalista väkivaltaa tutkivien ammattilaisten ammattitaidossa ja asenteissa. Suurin osa ei käyttänyt eikä seurannut tieteellistä tutkimusta ja jopa 40% uskoi todistetusti kelvottomiin työmenetelmiin seksuaalisen väkivallan epäilyä selvitettäessä.

Mielestämme myös väkivaltaa kohdanneilla on oikeus saada tukea vanhemmuuteensa. Sosiaalialalla työskentelevien tulisikin sisäistää työnsä ihmis- ja perusoikeusluonne ja opiskella alan eettinen ohjeistus, lainsäädäntö ja hyvän hallinnon oikeusperiaatteet. Olemme kiinnostuneita tietämään, miten edellämainitut on omaksuttu ensi- ja turvakodeissa ja pyydämme tutkimaan missä määrin ensi- ja turvakodeista apua hakemaan tulleita vastuutetaan kohtaamastaan välivallasta ja missä määrin heidän kohtaamaansa väkivaltaa käytetään heidän vanhemmuutensa riittämättömyyden osoittimena. Haluaisimme myös tietää, mitä ensi- ja turvakotiin tulleille perheille tapahtuu tehtyjen toimenpiteiden seurauksena.

Pyydämme selvittämään mihin argumentteihin, tutkimustietoon ja näyttöön ensi- ja turvakotien eri toimintasuositukset perustuvat. Johanna Hiitolan väitöskirjatutkimuksessa huostaanottojen keskeisiksi arviointikriteereiksi nousi konkreettisten tapahtumien tai lapsen laiminlyönnin sijaan usein vanhempien ”kunnollisuus” esim. koulutus, varallisuus ja etninen tausta (Hiitola, 2015).

Tosiseikkaselvittelyn, näytönarvioinnin ja asiakkaiden suullisen kuulemisen puuttuessa hallinto-oikeudenkäytön perustaksi muodostuvat vanhemmuutta arvioivat lausunnot ja kuvaukset.

Kun riittämättömän vanhemmuuden määrittely ja kriteerit jäävät lastensuojelun rakenteellisten, menetelmällisten ja toiminnallisten puutteiden vuoksi pitkälti vanhemmuudenarviointeja suorittavan havainnoitsijoiden ja näiden tulkintojen ja kirjausten varaan, niiden laatu ja oikeellisuus, samoin kuin arviointeja suorittavien ammattitaito ja arviointien eettinen ja tieteellinen laatu ja vaikutukset perheille tulee välittömästi selvittää.

Riittävä tutkimustieto ja näyttöön perustuvat käytännöt ja työmenetelmät ovat kaikkien- niin perheiden, työntekijöiden kuin veronmaksajien etu.


Lokakuun Liike
- See more at: http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... FcqiM.dpuf

kuka tutkisi?

Ensi- ja turvakotien likainen historia

ViestiKirjoittaja kuka tutkisi? » Su Tammi 01, 2017 6:26 am

Suomessa ensi- ja turvakoteihin luotetaan. Ne saavat automaattisen rahoituksen ilman velvoitetta kerätä ja julkistaa asiakaspalautetta tai osoittaa toimintansa vaikuttavuutta. Niiden toimintaa ei valvo kukaan eikä niiden laadusta tai edes laillisuudesta ole mitään takeita.

Ulkomailla ensi- ja turvakodeilla on paha maine laitoksina, joissa ihmisiä "katoaa", laiton adoptiobisnes rehottaa ja niin lapsiin kuin äiteihin kohdistuu seksuaalista väkivaltaa.



Psykoterapeutti: Avoimet adoptiot ovat useimmiten huijausta

Movement for an adoption apology (MAA) auttaa pakkoadoptioissa traumatisoituneita äitejä ja haluaa Britannian hallitukselta virallisen anteeksipyynnön pakkoadoptioiden johdosta.​

Julia Gillard, Australian pääministeri pyysi äideiltä virallisesti anteeksi vuonna 2013 ja perusti kansallisen säätiön tukemaan adoptioon pakotettuja äitejä lapsineen.

Avoimet adoptiot useimmiten huijausta

Pakkoadoptiosta syntyneiden traumojen hoitoon erikoistuneen psykoterapeutti Joe Sollin mukaan adoptiotyöntekijät alkavat helposti painostaa äitejä adoptioon löydettyään adoptiovanhemmat- sillä siitä heille maksetaan palkka.

Hänen mukaansa niin kutsutut avoimet adoptiot ovat useimmiten huijausta.

Heti kun sopimus on allekirjoitettu äideillä ei ole enää juridisia mahdollisuuksia perua sopimusta, joka ei tosiasiassa takaa yhteydenpitoa lapseen.

Soll valottaa adoptiokäytäntöjen historiaa: Nuoret äidit otettiin pois kouluistaan ja pakotettiin muuttamaan omista kodeistaan ensikoteihin. Heitä estettiin ottamasta yhteyttä lasten isiin, näin estettiin potentiaalit avioliitot. Ensikodeissa äideillä ei ollut oikeutta soittaa tai ottaa yhteyttä kehenkään ja heidän postinsa tarkastettiin. Heidän ystäviään kiellettiin vierailemasta heidän luonaan.

Ensikodeissa heille annettiin päivittäinen mantra: lapsesi tarvitsee perheen, jossa on kaksi vanhempaa. Heille kerrottiin, etteivät he olleet sopivia, kykeneviä eivätkä riittävän arvokkaita äideiksi. Monille äideille ei kerrottu heidän oikeuksistaan harkinta-aikaan tai oikeudesta tavata lastaan sijaishuollossa. Heille ei kerrottu sosiaaliavustuksista, jotka olisivat auttaneet heitä pitämään lapsensa.
Raskaana oleville äideille terotettiin ennen synnytystä, että heidän lapsensa oli jo luvattu naimisissaoleville pariskunnille.

Nuoria ja köyhiä äitejä pakotettiin antamaan lapsensa adoptioon

Kolmenkymmenen vuoden terapeutinkokemuksella Joe Soll väittää, että adoptioon lapsensa antaneet äidit eivät olleet huonoja tai välinpitämättömiä äitejä. He olivat äitejä, jotka olisivat halunneet ja kyenneet hoitamaan lapsensa mutta joiden nuoruutta, köyhyyttä ja haavoittuvuutta käytettiin heitä vastaan.

Ensikodeissa asuneille työttömille äideille kerrottiin, että heidän täytyi maksaa ensikodin lasku ennenkuin he saattoivat vaatia lastaan itselleen. Niinkutsutut ensikodit olivat rangaistushenkisiä ja laitosmaisia. Ne eivät olleet muuta kuin pidätyssäilöjä joissa äitejä, joille ei annettu muita vaihtoehtoja kuin adoptio, taivuteltiin ja aivopestiin antamaan lapsensa pois.

Vauvat vietiin äideiltä heti synnytyksen jälkeen ja äidit jätettiin pärjäilemään omillaan- vailla huomiota, lohtua, tukea ja turvaa. Adoptiotoimistot pakottivat äitejä salaamaan synnytyksen, uhkailivat heitä oikeustoimilla ja vaiensivat heidät vuosikymmenten ajaksi.

Sollin mukaan pelkästään Yhdysvalloissa synnytysrekistereistä katosi kahdeksan miljoonaa äitiä, jotka pelkäsivät ja pelkäävät kenties yhä, että heidät löydettäisiin ja jotka eivät ole välttämättä koskaan kertoneet kenellekään kokemuksestaan- edes aviopuolisoilleen tai lapsilleen.

Sollin mukaan ensikotien julmat käytännöt aiheuttivat äideille elinikäiset traumat. Monet sairastuivat traumaperäiseen stressihäiriöön ja masennukseen ja elivät elämänsä tuskaisina surussa, jota yhteiskunta ei halunnut tunnistaa.

Sollin mukaan nämä miljoonat naiset tarvitsevat apua parantuakseen. Heidän tulee tietää, että aivopesu, pakottaminen ja hylkääminen, jonka kohteeksi he joutuivat heitä "auttamaan" palkattujen ihmisten taholta oli epäeettistä, epähumaania ja väärin.

Suomessa sosiaalialan päättäjät eivät usein seuraa kansainvälistä lastensuojelukeskustelua tai - tutkimusta.
Samaan aikaan kun muualla puretaan pois raskasta sijaishuoltoa perheiden tuen tieltä ja esitetään julkisia anteeksipyyntöjä ja korvausrahastoja adoptoiduille ja huostaanotetuille - Suomeen ollaan lobbaamassa niin avointa pakkoadoptiota kuin pysyvää huostaanottoa.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... -huijausta


Myös suomalaisten ensi- ja turvakotien osuus pakotettuihin adoptioihin pitäisi tutkia. Samanlaisia väärinkäytöksiä kuin briteissä ja jenkeissä löytyy taatusti.

lausuntoautomaatit

Enskoista adoptioasiantuntijoita?

ViestiKirjoittaja lausuntoautomaatit » Su Tammi 01, 2017 6:42 am

Saadaanpa nähdä, että ensi- ja turvakodeilla tulee olemaan merkittävä rooli myös suomalaisten "avointen adoptioiden" lobbaajina , adoptioita puoltavina lausuntoautomaatteina ja ensihuostahuoneina, joissa pyritään erottamaan lapset pysyvästi vanhemmistaan.

Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin

Adoptiotoiminnan juuret ovat punaorpojen valkaisussa

Tutkimustiedon puute, historiallisen ja poliittisen muistin häviäminen, adoptoitavissa olevien lasten väheneminen ja , tehokas lobbaus ja kuntien talouspolitiikka ovat hankkineet uusia kannattajia  avoimelle adoptiolle ja pysyvälle huostaanotolle. Muutama viikko suomalaisen sijaishuoltoselvityksen jälkeen Suomen Keskustanaiset esittää, että lastensuojelulakia muutetaan niin, että avointa adoptiota pitää harkita yhtenä tasa-arvoisena vaihtoehtona huostaanoton rinnalla. 

"Adoptio ei ole lasten kannalta yleisesti hyvä ratkaisu", kommentoi Perhekotien keskusjärjestön edustaja Tellervo Söderberg aiemmin ja huomautti, että "myös adoptiolapset voidaan sijoittaa perhekotiin".

Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentin mukaan lapsen erottamiseen vanhemmista ei tulisi ryhtyä, jos lasta voidaan suojella lievemmilläkin toimenpiteillä. Ehdotus adoptiosta sijoituksen vaihtoehtona  on  epäeettinen tilanteessa, jossa lastensuojelu on todettu vakavaksi  ihmisoikeusongelmaksi, lasten eriarvoistuminen lisääntyy, asiakaslähtöisyys- ja osallisuus, perheen jälleenyhdistämisvelvoite tai oikeusturva eivät toteudu eivätkä lapset ja vanhemmat saa tarvitsemaansa tukea ennen, aikana eikä jälkeen huostaanoton.

Suomalaisen adoptiotoiminnan juuret ovat sisällissodan tuottamien punaorpojen valkaisupyrkimyksissä ja  lastensuojelulaitoksia, lastensuojelun edunvalvontaa ja lakimiespalvelua ylläpitävässä Pelastakaa Lapset ry:ssä (Pela), Koteja Kodittomille Lapsille -yhdistyksen seuraajassa.

Eräät lapsilainsäädännön syntyä selvitelleet tutkijat tulkitsivat au-lapsilain ja ottolapsilain olevan luokkalakeja (Jousimaa, 1987) . Niiden tehtävänä oli tarvittaessa erottaa lapset vanhemmistaan ja sijoittaa heidät koteihin, joissa he kasvaisivat uuteen yhteiskuntaan sopeutuviksi kansalaisiksi. Myös nykyisen sijaishuollon edunvalvonnaksi muuttuneen lastensuojelun heiliöläis- paloniemeläinen linjaus suosii poislähettämisen kulttuuria: se  ei halua panostaa perheiden tukemiseen, hyväksyy tiukat (lainvastaiset) lasten ja biologisten vanhempien tapaamisrajoitukset ja vieraannuttamisen ja sen, että perhettä ei edes pyritä jälleenyhdistämään. Linjauksen oletus sijaishuollon paremmuudesta lasten kasvattajana aiheuttaa myös sen, ettei sijaishuoltoa pyritä valvomaan ja sijaishuollon väärinkäytöksiä katsotaan läpi sormien.

Kehitysyhteistyöjärjestöissä oivallettiin jo kauan sitten, että huono-osaisia lapsia kannattaa tukea perheissään ja lähiyhteisöissään. Think Child Safe- kampanja  kehottaa valtioita suuntamaan politiikkaohjelmansa YK:n Guidelines for the Alternative Care of Children- suositusten mukaisesti ja varmistamaan ettei lapsia sijoiteta turhaan kodin ulkopuolelle. Ohjeissa korostetaan biologisen perheen tukemista ensisijaisena vaihtoehtona.
Suomi on saanut EIT:ltä lukuisia tuomioita lastensuojelu- ja sananvapausasioissa  mutta ne eivät ole vaikuttaneet lastensuojelun käytäntöihin. THL:n Rakenteet, avuttomuus ja lainsäädäntö raportissa huomautetaan, että suomalaisessa hallintokulttuurissa näkyy tietynlainen asennemuutos. Kun aikaisemmin oikeustapauksia tai ylimpien lainvalvojien ratkaisuja pidettiin velvoittavina, toiminnan motivaatio voi nyt olla keinojen etsiminen niiden kiertämiseksi.


Adoptio- lapsen, lapsettomien, adoptiotoimiston vai kunnan etu?

Kansainvälisiä adoptioita ja lapsen edun ensisijaisuuden periaatetta tutkinut Jonna Salmela korostaa, että kenelläkään aikuisella ei ole subjektiivista oikeutta adoptioon, vaan adoptiossa ainoastaan lapsella on oikeuksia. Yksikään aikuinen ihminen ei voi vaatia itselleen lasta, joka ei ole adoption tarpeessa.  

Nykyisin niin adoptiolaki, kuin kansainväliset sopimuksetkin lähtevät  siitä, että biologisten vanhempien suostumukset täytyy olla hankittu tai edes yritetty hankkia, ennen kuin adoptio voidaan vahvistaa. Jo subsidiariteettiperiaatteestakin johtuu, että adoptiolautakunnan vaatiman selvityksen tulee kattaa myös se, miksi biologiset vanhemmat eivät halua / voi itse pitää huolta lapsesta. Niin keskeinen asema kuin biologisten vanhempien suostumuksilla adoptioissa onkin, ei adoptiolain 42§:ssä luvan myöntämisen edellytykseksi ole asetettu suostumusten hankkimista (Salmela, 2015). 

Käytännössä on usein niin, että adoptiolasta toivovien aikuisten oikeudet ohittavat lapsen edun periaatteen,  jonka professori J.P. Roos määrittelee  kaikeksi siksi mitä ns. asiantuntijaviranomainen pitää lapsen etuna tai mikä sopivasti valitussa asiantuntijalausunnossa todetaan lapsen eduksi. Hänen mukaansa lapsen edusta on tullut  lyömäase, jolla voidaan argumentoida sekä lapsen tosiasiallista mielipidettä että biologisten vanhempien näkemyksiä vastaan. Haagin konventio tai Cantwellin tarkastuslista tarjoaisikin suomalaista asiantuntijavaltaa paremmat eväät lapsen edun määrittelyyn.

Tutkija Elina Rautanen väittää, että  vasta nyt aletaan tunnistaa ja tunnustaa, että lapseksiottaminen on yhä ennen kaikkea (varakkaiden pariskuntien) lapsettomuuden ongelman ratkaisemista. Neoliberaali riskiregiimi hakee adoptiosta myös kustannussäästöjä alati kohoaviin sijashuollon kuluihin. 1990-luvun lama- aikana kunnat pyrkivät välttämään äidin adoptioharkinnan ajalta aiheutuvia lasten väliaikaishoidon maksuja kiirehtimällä lapsen siirtämistä adoptioperheeseen (Kauppi & Rautanen 1997, 163). 


Pakkoadoptioita ja muita väärinkäytöksiä


Hyvin läpinäkyvä esimerkki Suomesta, jossa sosiaalitoimessa oli ilmeisesti haluttu palvella jotakin tuttua kotimaista adoptiota odottanutta pariskuntaa etukäteen, oli muutamia vuosia sitten Dragsfjärdissä, nykyisellä Kemiönsaarella sattunut tapaus, jossa raskaaksi tullut 16-vuotias tyttö haluttiin siirtää perhekotiin 100 km päähän Turkuun erilleen poikaystävästään, eli odotettavan lapsen isästä, ja vanhemmistaan, vaikka mitään kovin erityistä syytä tähän ei ollut. Tarkoituksena lienee ollut tahallaan romahduttaa läheisten turvaverkko äidin ympäriltä ja lapsen synnyttyä pyytää nimiä adoptiopapereihin käyttäen verukkeena myös sitä, että vauvasta luopuminen auttaisi pääsyä sijoituksesta takaisin kotiin. Ilmeisesti runsaan iltapäivälehtinäkyvyyden ja huonon julkisuuden vuoksi huostaanottoa ei kuitenkaan toteutettu, vaikka siitä oli jo tehty alustava päätös "(Nummelin, 2012).

Nykyinen adoptiolaki ja lastensuojelun epäeettiset ja laittomat toimintakäytännöt eivät millään muotoa takaa onnistuneita tai edes lainmukaisia adoptioita. Kansainvälisissä adoptioissa ongelmaksi ovat osoittautuneet  vanhempien informointivelvoitteen ja suostumuksen puuttuminen. Adoption mallimaiksi nostetuissa Englannissa ja Yhdysvalloissa netti ja lehtien palstat pursuavat traagisia adoptiotarinoita ja kadonneita omaisiaan etsiviä lapsia ja vanhempia. Englantilainen sosiaalityön professori Brigid Featherstone varoittaa adoptioista oletettuna ratkaisuna huono-osaisuuden ongelmiin ja kuviteltuna win-win- tilanteena, jota se ei hänen mukaansa ole. 

Adoptioasiantuntija Nigel Cantwellin mukaan adoptiojärjestelmän väärinkäytöksiä havaitaan vuosittain huomattavia ja aina vain kasvavia määriä. Äärimmäisissä tapauksissa lapsia on viety vanhemmiltaan vastoin heidän tietoaan ja tahtoaan. Perheitä on myös painostettu antamaan lapsensa adoptioon, vaikka heitä olisi voitu auttaa lievemminkin keinoin (Salmela, 2015).

Adoptiolain löysä ja tulkinnanvarainen ” yhteys biologisiin vanhempiinsa turvataan tuomioistuimen vahvistamalla yhteydenpitosopimuksella, jos yhteydenpito on arvioitu lapselle hyväksi”- muotoilu käytännössä vesittää lapsen yhteydenpito-oikeuden syntymäperheeseen ja jättää sen adoptiovanhempien ja sosiaalityöntekijöiden hyvän tahdon varaan.

On syytä epäillä, että avoimen (pakko)adoption mahdollistava adoptiolaki yhdistettynä olemattomiin lastensuojelun avohuollon tukitoimiin ja  edunvalvontahankkeeseen, tulkinnanvaraiseen lastensuojelulakiin ja mielivaltaisiin lastensuojelun käytäntöihin vaarantaa vakavasti köyhien lasten ja perheiden oikeusturvan, osallisuuden ja ihmisoikeudet.



Adoptio on huostaanottoriski


Adoptio vaatii  perheeltä kuin perheeltä poikkeuksellisia voimavaroja ja  aiheuttaa stressiä niin adoptiovanhemmille kuin adoptoitavalle. Duodecimin mukaan tähän mennessä merkittävin adoptiotutkimus osoitti Ruotsin ulkopuolelta adoptoiduilla lapsilla olevan aikuisiässä 3-4-kertainen itsemurha- ja psyykkisen sairastavuuden vaara, viisinkertainen huumeriippuvuuden vaara, 2-3-kertainen alkoholin väärinkäytön vaara (Hjern ym. 2002) ja 3-5-kertainen todennäköisyys laitos- tai sijaisperhesijoitukseen kymmenen ikävuoden jälkeen (Elmund ym. 2007) verrattuna samanlaisen sosioekonomisen taustan omaaviin ruotsalaislapsiin tai perheiden biologisiin sisaruksiin. Adoptiolapsilla oli myös todennäköisemmin rikosrekisteri kuin verrokeilla (Hjern ym. 2002). Suomalaisilla kansainvälisen adoption kautta tulleilla adoptiolapsilla esiintyy kolminkertaisesti oppimisvaikeuksia verrattuna keskimääräiseen väestöön (Ruuska ym. 2012. 697). 

Myös adoptioperheet kärsivät mielivaltaisesta lastensuojelusta ja toimimattomasta  ja häiriöorientoituneesta sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmästä.

Varatuomari Leeni Ikosen mukaan  medikalisointi koskettaa tänä päivänä kaikkia lastensuojeluperheitä, mutta erityisesti adoptioperheitä. Lapsi saa herkästi diagnoosin ja samalla leimautuu loppuiäksi. Päiväkodissa tai koulussa temperamentiltaan “poikkeava” lapsi leimataan usein huonosti kasvatetuksi ja hänen käytöksensä syitä haetaan kotioloista. Ammattikasvattajilla ei ole riittävästi tietoa adoptiolapsen kiinnittymisprosessista.

Adoptioperhe kertoo: "Jatkuva tutkimusten tekeminen ilman toimintamallia lapsen kehityksen ohjaamiseksi on suuri rasite lapselle sekä koko perheelle. Poikkeavuus ei välttämättä ole epänormaalia tai sairautta. Ristiriidat kodin ja koulun välillä kumuloituivat tilanteeseen, jossa lapsi huomiota hakiessaan turvautui opettajaan kertoen äidin pahoinpidelleen häntä. Koulu käynnisti lastensuojeluilmoituksin menettelyn, joka päätyi poliisitutkintaan.

Koululääkäriltä saamamme tuen avulla lapsi siirtyi sairaslomalle. Saimme myöhemmin lukea, kuinka sosiaalitoimi suunnitteli kiireellistä huostaanottoa. Koulun henkilökunta oli väittänyt lapsen tuntevan pelkoa äitiään kohtaan. Lääkäri teki lähetteen lastenpsykiatriselle kriisijaksolle sairaalaan”.

Ikonen väittää, että "adoptioperheet kohtaavat usein lapsen murrosiän myötä ongelmia, jotka ovat huomattavasti biologisen lapsen murrosikää moninaisempia. Vanhemmille voidaan uskotella, että nuoren sijoitus kodin ulkopuolelle on paras ratkaisu ja että vain ammattikasvattaja selviää murrosikäisen kanssa. Laitokseen joutuminen on kuitenkin huomattava riski joutua epäsosiaaliseen seuraan. Hyvin usein murrosiän päihdekokeilut jatkuvat “laillisesti” lastenkodissa eikä ole harvinaista, että ensimmäiset rikoksetkin nuori tekee sijoituksen myötä. Kanteluviranomaisia on jo pitkään huolestuttanut se, etteivät laitoksiin sijoitetut nuoret saa kunnollista perusopetusta".

Ikosen mukaan Pelastakaa Lapset ry (Pela) , joka auttaa perhettä saamaan itselleen adoptiolapsen, voi myöhemmin olla tämän lapsen huostaanottoprosessissa mukana sijoittamassa adoptiolasta sijaisperheeseen tai omiin lastenkoteihinsa. Lasten huostaanotoista on tullut kannattavaa liiketoimintaa.


Äitejä painostetaan adoptioon ja jätetään vaille tukea

Marika Tollmanin mukaan kotimaista adoptiota käsitellään terveys- ja sosiaalialan kirjoissa yleensä erittäin niukasti ja biologisten äitien näkökulma puuttuu lähes täysin. Tarkemmat haastattelut paljastivat "vapaaehtoisten" adoptiotilanteiden valinnanvapauden ja vaihtoehtojen puutteen (Logan 1996). Koska adoptiolasta odottavia perheitä on nykyään huomattavasti enemmän kuin adoptioon tulevia lapsia, saatetaan äitejä hienovaraisesti painostaa lapsen adoptioon antamiseen (Millen & Roll 1985; Condon 1986).
Davidsonin (1994) tutkimuksessa adoptioon lapsen luovuttaneet naiset kuvasivat terveyden- ja sosiaalihuollosta saamaansa hoitoa ja tukea tietämättömäksi ja välinpitämättömäksi heidän tarpeistaan. Työntekijöiden asenteita nämä naiset kuvasivat kylmiksi ja halveksiviksi.

Suomalaiset adoptioon lapsensa luovuttaneet äidit kuvasivat adoptioprosessia näin: 

”Tuntuu että koko järjestelmä halusi vain lapsen ja kasvattiperheen onnelliseksi, kukaan ei välittänyt mitä mulle kuulu tai miten jaksoin.” (Tollman, 2006, 37)

”Suoraan sanottuna se adoptioneuvonta jota minä sain, tähtäsi vain ja ainoastaan siihen että päätyisin adoptioon. Olin etukäteen luullut, että käsiteltäisiin myös niitä vaihtoehtoja jotka voisivat johtaa lapsen pitämiseen, esim tukiperhe tai jotkin muut avohuollon tukitoimet, mutta näin ei ollut. Ei myöskään annettu minkäänlaista tietoa siitä mistä hakea apua, miten muut samassa tilanteessa olleet olivat asian kokeneet tai onko edes olemassa mitään vertaisryhmiä." (mt., 35)

Terveyden- ja sosiaalityön osalta saamaansa palvelua äidit  kuvasivat osaamattomaksi, fyysiseen puoleen keskittyväksi ja puolueelliseksi. Haastatellut kokivat jääneensä ilman henkistä tukea. Adoption järjestämisen suhteen he kokivat itsensä osattomiksi ja ulkopuolisiksi. Äitien kokemukset vastaavat Tarja Hiltusen väitöskirjan ja LSKL:n tutkimustuloksia sosiaalipalvelujärjestelmän haluttomuudesta/ kyvyttömyydestä auttaa huono- osaisia vanhempia ja heidän lapsiaan. 

Ilman palvelunkäyttäjiä ja sijaishuollon edunvalvojien yliedustuksella suunniteltuun lastensuojelulakiin koottiin kaikki sellaiset asiat ja toimenpiteet, joiden jo ennakkoon voitiin arvioida tuottavan vakavia ongelmia; varhainen puuttuminen, asiantuntijavallan lisääminen, lastenpsykiatriset tiimit ja heikko oikeuslaitos. Työryhmä toteutti viranomaisen toiveet ja sai aikaan kriisin.
Lastensuojelulakia on jouduttu uudistamaan viime vuosina lähes 20 kertaa.

Eikö ennen avoimen pakkoadoption ja pysyvien huostaanottojen lobbausta kannattaisi selvittää perheille tarjottu tuki, huostaanottojen syyt, lastensuojeluprosessien oikeellisuus, sijaishuollon olosuhteet ja lasten ja perheiden kokemukset vai haluaako Keskusta, että  lastensuojelulakia korjaillaan edelleen, asiakkaat vaiennetaan ja nykyiset adoptiot ja  sijaishuolto tutkitaan vasta viidenkymmenen vuoden kuluttua lapsiin kohdistuneiden rikosten jo vanhennuttua? 

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/adoptio-ei-ole-ratkaisu-huono-osaisuuden-ongelmiin

asenteellista

Retoriikka hallussa

ViestiKirjoittaja asenteellista » Su Tammi 01, 2017 6:47 am

 Ammattiauttajat hallitsevat retoriikalla

Ensi- ja turvakotien liitto väittää olevansa vaikeissa tilanteissa elävien lasten ja perheiden ääni ja edunvalvoja. 

Ensi- ja turvakotien johtavien työntekijöiden asenteiden perusteella väittämää on vaikea uskoa todeksi.

Ensi- ja turvakotien taannoisessa tapahtumassa korostettiin kunnioittavan puheen tärkeyttä yhteistyökumppaneiden ja rahoittajien tapauksessa. Asiakkaista, joita ei ilmeisesti edelleenkään koeta ensi- ja turvakotien yhteistyökumppaneina sen sijaan sopi puhua ”hankalina” ja ”yhteistyökyvyttöminä”. Yksi yleisön jäsen ihmetteli miksei vangin kanssa aiemmin naimisissa ollut mutta sittemmin eronnut ja perusteellisen elämänmuutoksen tehnyt äiti saa edes tavata lastaan. Paikalla ollut ensi- ja turvakodin johtaja väitti tapaukseen tutustumatta ja tutkimustiedon vastaisesti, että lapsen ja vanhemman yhteyttä tuetaan lastensuojelussa ”viimeiseen asti”. Johtaja kertoi, että ”jos äiti on sosiaalitoimen asiakas, hän osaa kyllä puhua ja selittää” ja että ”ne” ovat draaman mestareita ja uskoontulokin on usein vain ”show”. Valitettavasti kysyjä tyytyi vastaukseen vastaajan otaksutun ”hiljaisen tiedon” perusteella. 

Ensi- ja turvakotien laatusuositusten mukaan ”väkivaltatyötä tehdään asiakaslähtöisesti. Asiakkaan osallisuus tarkoittaa asiakkaan oman asiantuntijuuden kuulemista ja huomioimista työskentelyssä ja työskentelyn etenemistä asiakkaan tahdon ja/tai kyvyn mukaisesti. Asiakkaan osallisuus edellyttää aitoa vuoropuhelua sekä asiakkaan kokemusta kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta.” 

Jos ensi- ja turvakodin johtajan asenne on, että ensi- ja turvakotien asiakkaat ovat jo lähtökohtaisesti draamahakuisia valehtelijoita, joiden positiiviset elämänmuutokset ovat huijausta ja valitukset aina aiheettomia, asiakkaiden oikeusturva ja osallisuus tuskin toteutuu käytännön asiakastyössä. 


Aaron Rosenin (1994) tutkimuksen mukaan sosiaalityöntekijät eivät käytännössä lainkaan käyttäneet tutkimukseen perustuvaa tietoa päätöksenteossaan. Puolet tutkimukseen osallistuneista 151 sosiaalityöntekijästä perusti päätöksentekonsa arvoihin ja väittämiin, noin neljäsosa perusteli tekemisensä teoreettisilla käsitteillä ja loput tukeutuivat menettelytapoihin ja asiakirjoihin tai asiakkaan toivomukseen. Vain kaksi työntekijää perusteli päätöksentekonsa empiirisellä näytöllä tai omalla kokemuksellaan. (Rosen 1994, 573–574.)


Fiktiivinen ”hiljainen tieto”


Sosiaalityön tutkijat Sirpa Kuusisto-Niemi ja Aino Kääriäinen ilmoittavat vastustavansa sosiaalityön toiminnan perustelua hiljaisella tiedolla. Heidän mukaansa hiljainen tieto antaa työntekijälle ennemminkin vahvan eettisen velvollisuuden tehdä näkyväksi sen, mitä työssään havainnoi ja ajattelee (Janus vol 13(4), 452 ).

Sanattomuus, hiljaisuus, implisiittisyys, intuitiivisyys, non- verbaalisuus, vaikeneminen ja näkymättömyys ovat sanoja, jotka on säännönmukaisesti liitetty puheeseen sosiaalityön tiedonmuodostuksesta ja tietämisestä. Tälle puhelle on tunnusomaista, että se muotoutuu joko julistukseksi, kuten ”Sosiaalityöntekijöillä on hiljaista tietoa!”, tai vetoomukseksi ”Mutta tässä unohdetaan kokonaan työntekijöiden hiljainen tieto!”. Puhe hiljaisesta tiedosta näyttää noudattavan sellaista retoriikan kaavaa, jossa sen nimeäminen on jo argumentti sinänsä. Kuulijan odotetaan hiljaisen tiedon nimeämisen jälkeen virittyvän ylevään ja kunnioittavaan mielentilaan, jossa ei ole sijaa kritiikille tai kyseenalaistamiselle. Hiljainen tieto riittää sellaisenaan. Tiedonmuodostuksen kannalta hiljaisesta tiedosta puhuminen näyttää sosiaalityössä johtaneen tilanteeseen, joka on tiedon luomisen ja kumuloitumisen antiteesi (Mt., 454- 455).

Kääriäinen ja Kuusisto-Niemi kysyvät aiheellisesti miksi sosiaalityön dokumentoimatonta työtä ja eksplisiittisesti perustelemattomia ratkaisuja puolustellaan ja perustellaan hiljaisella tiedolla ja sen olemassaololla. Tutkijoiden mukaan hiljaisen tiedon taakse piiloutuminen – pelkkä puhuminen siitä – pitää lopettaa. Tieto pitää tehdä näkyväksi. Oman työn arviointi ja kriittinen suhtautuminen sen dokumentointiin muodostaa asiantuntijuuden perustan (Mt., 452 - 460).


Fabrikointia, draamaa ja retoriikkaa tiedon sijaan


Professori Bo Edvardsson on kiinnittänyt huomiota lastensuojelun selvityksistä löydettyyn laajamittaiseen fabrikointiin. Hänen tutkimansa lastensuojelun selvitykset eivät perustuneet objektiiviseen tosiseikkaselvittelyyn vaan muistuttivat enemmän syytekirjelmiä, joissa oli sellaisia tyypillisiä piirteitä kuin yksipuolinen valikointi, epäluotettavuus, toistaminen ja tietojen epämääräisyys.

Edvardsson kuvaa sosiaalitoimen auktoriteettien ajattelu- ja suhtautumistapoja vanhempiin ja lapsiin syyttämisstrategioiksi, joissa väärennetään ja manipuloidaan joko todisteita, tietoja tai suhteita. Syyttämisstrategiat ovat Edvardssonin mukaan valtastrategioita, joilla tavoitellaan tiettyä päätöstä tai kontrollin tasoa. 

Yksi syyttämisstrategioista on provokaatio, jossa aggressio tai tunkeilevuus asiakasta kohtaan aiheuttaa asiakkaassa käyttäytymistä, jota sitten käytetään todisteena asiakasta vastaan.

Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lapsia ja vanhempia viedään päivähoidosta, kouluista tai kodeistaan poliisivoimin rynnäkköoperaatioissa, joissa ei välttämättä ole kyse lainkaan välittömästä vaaratilanteesta kuten laki edellyttää. Näitä noutamisia tapahtuu Suomessa joka toinen tunti. Usein siirroissa on pikemminkin kyse lastensuojeluviranomaisen henkilökohtaisista pyrkimyksistä ja vallankäytöstä. 

Valitettavasti lastensuojelussa asenteet ovat toistaiseksi voittaneet etiikan, tiedon ja faktapohjaisen rationaalisen päätöksenteon. Lastensuojelussa eivät tunnu edelleenkään toteutuvan yleiset oikeusperiaatteet eivätkä ammattieettiset ihanteet. Tutkimustietoa ei kerätä , käytetä eikä koeta tarpeelliseksi (Rosen 1994; Pekkarinen 2011; Finnila- Tuohimaa 2013). Tiedon keräämättä ja käyttämättä jättämisestä- kuten muistakaan laiminlyönneistä ei ole seurannut eikä edelleenkään seuraa mitään. Sosiaalialan työntekijöiltä kun puuttuvat vastuu- ja korvausvelvoitteet virheistään ja väärinkäytöksistään.

Ammattiauttajilla ammattitaito ja tieto tuntuukin korvautuvan retoriikan ja draaman tajulla, kyvyllä oikeuttaa omat toimensa uskottavilla tarinoilla. Sen voi tehdä menneisyyden patologioita lavastamalla ja/tai tulevaisuuden kauhukuvia maalailemalla.


Verratonta mielikuvitusta ja draaman tajua osoittavat äidin syyllistäminen lapsen ”erotisoinnista” imetyksen takia ja väittämät isän pedofiilitaipumuksista sillä perusteella, että isä osaa shakkia tai että maatilan lapsen vaatteista löytyi karva. Valitettavaa on, että väittämät menevät läpi hallinto-oikeuksissa. 

Ammattiauttajan on ilmeisesti oltava myös show-nainen ja osattava käyttää erikoistehosteita, jotka vetoavat hallinto-oikeuteen. Näyttäviksi tehosteiksi ovat osoittautuneet mm. vanhemmille rustaillut mielikuvitukselliset rikossyytteet, vanhempien hakeminen kuulusteltaviksi poliisisaattueissa tai lapsen kiireellinen sijoitus kesken koulupäivän. Ne aiheuttavat perheille häpeää, stressiä ja ärtymystä, jotka voi kirjailla asiakasdokumentteihin osoituksiksi vaikkapa mielenterveyshäiriöistä tai ”yhteistyökyvyttömyydestä”. 



Perustuuko myös lastensuojelun valvonta asenteisiin ja ”hiljaiseen tietoon”?


Asiakkaiden oikeusturvan kannalta tuhoisaa on jos myös lastensuojelun valvontatoimintaa ohjaavat pelkät asenteet ja fiktiivinen ”hiljainen tieto”. Tarkastuksia ei saisi jättää suorittamatta vain  koska joku on keksinyt väittää, että ”perhehoito on lapsen etu”, ”lasten ja läheisten yhteydenpitoa tuetaan viimeiseen asti” tai että ”ensi- ja turvakodit ovat vaikeissa tilanteissa elävien lasten ja perheiden ääni ja edunvalvoja”. 
 
Ensi- ja turvakotien asiakkailta saamiemme tietojen mukaan avunhakijat eivät välttämättä saa ensi- ja turvakodeissa tukea, lepoa, lastenhoitoapua tai edes ruokaa vaan perheiden hyvinvointia heikentävää kontrollia;  epätieteellisiä riskiseulauksia ja vanhemmuudenarviointeja. Jopa huoneissa oleskelu päivisin lepäämisestä puhumattakaan on usein kielletty. Jotkut vanhemmat joutuvat hakemaan ruokansa leipäjonosta ensi- ja turvakodin yli 10.000 euron kuukausilaskutuksesta (yksi vanhempi ja lapsi) huolimatta.  

Kirjaamiskäytännöt pyrkivät objektiivisen dokumentaation sijaan turvaamaan työntekijöiden selustaa ja oikeuttamaan jo tehtyjä tai suunnitteilla olevia päätöksiä. Asiakkaista pyritään etsimään epätieteellisillä menetelmillä kalliita asiantuntijapalveluita, laitostutkimuksia ja - säilytyksiä edellyttäviä ja oikeuttavia puutteita ja vikoja. Ensi- ja turvakotijakson lopputulos on perheiden voimaantumisen ja kotiuttamisen sijaan liian usein perheiden leimaaminen, syrjäyttäminen ja/ tai lapsen huostaanotto, joka tehdään usein lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita, läheissuhteita tai kulttuuritaustaa huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan valvomattomaan laitoshoitoon liian kauaksi kotoa (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen-Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013).   

Asiakkaiden viimeisetkin oikeusturvan rippeet lastensuojeluprosesseissa häviävät hallinto-oikeuskäsittelyn ja toimimattomien valitusreittien myötä. Hallinto-oikeus Talentia-jäsenineen on totuttanut sosiaalityön asiakkaat lainsuojattomuuteen ja sosiaalityöntekijät ja hallinto-oikeuden asiantuntijat siihen, ettei työn etiikasta, laillisuudesta tai laadusta tarvitse kantaa minkäänlaista vastuuta. 

Tosiseikkaselvittelyn, näytönarvioinnin ja asiakkaiden suullisen kuulemisen puuttuessa hallinto-oikeudenkäytön perustaksi muodostuvat vanhemmuutta arvioivat lausunnot ja kuvaukset.

Kun riittämättömän vanhemmuuden määrittely ja kriteerit jäävät lastensuojelun rakenteellisten, menetelmällisten ja toiminnallisten puutteiden vuoksi pitkälti vanhemmuudenarviointeja suorittavien havainnoitsijoiden ja näiden tulkintojen ja kirjausten varaan, kirjausten laatu ja oikeellisuus, samoin kuin arviointeja suorittavien ammattitaito ja arviointien eettinen ja tieteellinen laatu ja vaikutukset perheille tulee välittömästi selvittää.

Pahamaineisten lahkojen vallankäyttöä muistuttavan lastensuojelun ”hiljaiseen tietoon” perustuvan vallankäytön tunnusmerkkejä ovat:  

- tehtyjä toimenpiteitä tai niiden vaikutuksia ei tarvitse/ saa tutkia
- viranomaisen erehtymättömyyttä ei saa kyseenalaistaa
- väärinkäytöksiä ja vääriä päätöksiä ei myönnetä vääriksi eikä oikaista
- kaltoinkohtelulle ei ole toimivia valituskanavia 
- ulkopuolisille (medialle) ei saa kertoa ongelmista
- kaikki väärinkäytökset ovat vain yksittäistapauksia
- yhteisöä julkisesti arvostelemaan rohjenneet leimataan katkeriksi epäonnistujiksi
- sääntöjä vastaan kapinoivia uhataan ja pelotellaan
- hierarkian alapäässä olevia ei kuulla eikä uskota



Toimenpide-ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi: 


- Kontrollin ja tuen erottaminen toisistaan. Asiakasperheiden tukipalvelut lastensuojelusta ja sijaishuollosta riippumattomille toimijoille.

- Lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta erotettava toisistaan. Lastensuojelun lainsäädäntövalta, lastensuojelutarpeen arviointi- ja selvitystoiminta ja hallinto-oikeuksien jäsenyydet pois lastensuojeluyrittäjiltä ja sijaishuollon edunvalvojilta.

- Sijaishuollon ja lastensuojelun liiketoiminta ja lastensuojelun järjestötoiminta erotettava toisistaan. Lähes kaikki puolueettomina kansalaisjärjestöinä esiintyvät suomalaiset lastensuojelujärjestöt ovat tosiasiassa sijaishuollon kumppaneita ja piiloyrityksiä, jotka myyvät lastensuojelu- ja sijaishuoltopalveluja. 

- Lastensuojelun tutkimus- ja kehittämistoiminta ja sijaishuollon asiakashankinta- ja edunvalvontatoiminta erotettava toisistaan. 

- Asiakkaiden arviointi- ja tutkimustahot erotettava sijaishuoltopalveluja myyvistä tahoista. Nykyisin esim. vanhemmuudenarviointia järjestävät samat tahot, jotka tarjoavat myös lasten sijoitus- ja hoitopalveluja. 

- Asiakasperheiden oikeusturva kuntoon; mahdollisuus fair trial-oikeudenkäyntiin riippumattomassa tuomioistuimessa, vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä lastensuojelun toimijoille.

- Yksittäisten rakenteellisia päättömyyksiä paikkaavien projektien sijaan uusi asiakaslähtöinen järjestelmä. Paikkaavilla hankkeilla vain neutralisoidaan laajemmat muutospaineet.

- Puuttumisen, huolipuheen ja diagnosoinnin tilalle lasten, vanhempien ja perheiden tukeminen.

- Kaikkeen lapsiperheitä koskevaan lainsäädäntö-, suunnittelu- ja toimeenpanotyöhön palvelunkäyttäjien edustus ja osallisuus ja tehtyjen toimenpiteiden seuranta- ja vaikuttavuustutkimus.

- Lapsiperheiden palveluiden suunnitteluun ja seurantaan pysyvä tutkimusrahoitus ja sijaishuollosta irrallinen koordinaatio ja johto. 

-Rahoituksen ehdoksi riippumattoman tahon isolla satunnaisotannalla keräämä asiakaspalaute.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ammattiauttajat-hallitsevat-retoriikalla

samaa vanhaa

Uusia tuulia vai Münchhausenia?

ViestiKirjoittaja samaa vanhaa » Su Tammi 01, 2017 6:52 am

Sosiaalityö kärsii Münchhausenin oireyhtymästä


Suosta noustaan sanamagialla?

Sosiaalityössä järjestetään nykyään paljon kursseja ja seminaareja muutossosiaalityöstä. Lastensuojelussakin kuulemma puhaltelevat uudet tuulet vaikka asiakkaat haistavat vain vanhoja asiantuntija-aivopieruja. Muutosta vaaditaan edelleen vain asiakkaita- ei palvelujärjestelmältä tai sen työntekijöiltä. Ongelmien alkusyihin ei uskalleta pureutua eikä valtarakenteita muuttaa, vaikka se olisi välttämätöntä.

Muutoshypetys perustuu asiantuntijoiksi itseään kutsuvien aikuisten edunsaajien määrittelemiin muutosvaateisiin, joiden keskiössä on aina oma ammatillinen edunvalvonta. Samaan aikaan kun perheiden ongelmat ovat vähentyneet, lastensuojelun henkilöstön ja erilaisten lastensuojelulaitosten ja - yrittäjien lukumäärä ja kysyntä, lastensuojelun ja sijaishuollon kustannukset sekä lastensuojelusta ja sijaishuollosta tehdyt valitukset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.


Perheiden sijaan kriisissä tuntuukin olevan perheiden oletetulla kriisillä elävä ja rahastava sosiaalityö; erityisesti lastensuojelu ja sijaishuolto. Niiden kasvojenpesu ja imagon kiillotus on katsottu lastensuojelujärjestöissä ja mediassa tärkeämmäksi kuin lapsille ja perheille vahingollisten sosiaalityön toimintakäytäntöjen poistaminen.

Olisi hienoa, jos lastensuojelussa todella kehitettäisiin uusia lapsilähtöisiä lastensuojelun tutkimusmenetelmiä lasten ehdoilla mutta käytännössä kehitetään kuitenkin perinteisiä aikuislähtöisiä lastensuojelun oikeutusmenetelmiä lasten kustannuksella.
Erilaisissa sosiaalialan ja sijaishuollon verkostoitumistilaisuuksiksi typistyneissä koulutuksissa ja seminaareissa kauhistuttaa usko sanamagiaan ja tutkimustiedon puute. Muutosten kuvitellaan tapahtuvan vain sanoja muuttamalla mm. vaihtamalla varhainen puuttuminen varhaiseksi tueksi, huoli puheeksi- menetelmä lapset puheeksi- menetelmäksi ja urkinta lapsilähtöiseksi vuorovaikutuksen vahvistamiseksi.

Kiusallisen hiljaisuuden saa aikaiseksi kysymällä aina ajankohtaiset ja lähes jokaiseen seminaariin sopivat kysymykset:
Mihin tutkimustietoon tämä käsitys perustuu? Miksi työmenetelmänne perustuvat virheelliseksi osoitetun psykoanalyysin oletuksille? Oletteko asiakasosallisuuden konkretisoimiseksi teetättäneet isolla satunnaisotannalla asiakaskyselyä asiasta? Oletteko tutkineet mitenkään mainostamienne toimenpiteiden vaikuttavuutta tai seurauksia asiakkaille?

Muutossosiaalityön airuiksi on nimetty sosiaalityöntekijät, jotka tunnetusti ovat muutosvastaisia oman ammattinsa edunvalvojia, Hannah Arendtin sanoin ” itseensä keskittyviä auttajia”. Asiakkaiden edunvalvonta tai rinnallakulkeminen jää liian usein pelkäksi sanahelinäksi ja todelliseksi tavoitteeksi muodostuu saavutetuista eduista ja viroista kiinnipitäminen edellisvuoden budjetti ylittämällä ja väärintoimivia kollegoita puolustelemalla. Aidosti auttamishaluistenkin ponnistelut kilpistyvät pistaloituneeseen palvelujärjestelmään, kelvottomaan johtoon ja hiljaisuuden toimintakulttuuriin.

Sen paremmin toimittajat kuin päättäjät eivät tunnu tajuavan, että sijoitus- ja laitospalveluja tuottavilla tahoilla kuten SOS- lapsikylällä, Nuorten ystävät ry:llä ja Pelastakaa Lapset ry:llä on välitön taloudellinen intressi edistää sijoituksia ja laitospalveluidensa asiakashankintaa ja käyttöä ja tälle intressille perustuvat myös heidän lausuntonsa, kannanottonsa ja politiikkaohjelmansa.

Erilaisten lastensuojelun ja sijaishuollon tapahtumien nimissä- ja vain nimissä- panostetaan valta- ja luokkaerojen häivyttämiseen.
Seminaareissa lastensuojelutoimijat haluavat korostaa olevansa samassa veneessä tai samalla puolella lasten ja perheiden kanssa vaivautumatta kuitenkaan käytännössä tutustumaan lapsiin tai perheisiin tai heidän tarpeisiinsa. Sosiaalityön ammatillisuuden nimissä harjoitettu etäisyyden ja erojen hakeminen asiakkaisiin saa usein mykistävän väkivaltaisia muotoja. Omakohtainen paneutuminen korvataan valvontaviranomaisia työllistävällä asiakkaiden tarpeiden psykoanalyyttisella ”sanoittamisella”.

Asiakkaat ovat polttoainetta- eivät kanssamatkustajia

Sosiaalityötä vaivaavat edelleen täsmälleen samat ongelmat kuin 50 vuotta tai jopa sata vuotta sitten; viranomaislähtöisyys, mielivalta, köyhien kuritus, puoskarointi, tutkimustiedon puute, asenteisiin ja ennakkoluuloihin perustuvat työkäytännöt ja asiakkailta puuttuva oikeusturva. Dosentti Matti Rimpelän mukaan vielä 1980-luvulla universaalipalvelut tukivat perheitä. Ajattelu muuttuu aiempaa ongelmakeskeisemmäksi 2000-luvulla: järjestelmä määritteli häiriöt, vastuu siirtyi häiriönmetsästäjille. Lapsi muuttui yhteisönsä jäsenestä ongelmapalvelujen asiakkaaksi. Yhä suurempi osa lapsista opetettiin asiakkaiksi. Kaikkien häiriönmetsästäjien yhteinen viesti oli: "Kääntykää meidän puoleemme ajoissa, tulkaa asiakkaaksemme, me tarvitsemme toisiamme."

Ongelmien ytimeen ei kuitenkaan puututtu. Perheiden tukeminen jäi sivuun. Vanhemmat nähtiin ongelmien syinä eikä yhteistyökumppaneina. Sosiaalityössä edes terveydenhuollon perustavinta eettistä ohjetta " do no harm" ei sisäistetty eikä noudateta. Puutteiden ja väärinkäytösten poistamiseksi ei tehty mitään konkreettisia toimenpiteitä. Lastensuojelun korporatistinen eturyhmätalous lukuisine " järjestöineen" on pitänyt huolta sijaishuollon liiketoiminnan edistämisestä ja asiakkaiden oikeusturvaongelmien jatkumisesta.

Asiakkaat eivät ole- eivätkä koskaan ole olleetkaan- samassa veneessä sen paremmin sosiaalityön kuin psykiatrian asiantuntijoiden kanssa koska kumpaakaan järjestelmää ei ole alunalkaenkaan luotu asiakkaita varten vaan edistämään työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.” Molemmissa järjestelmissä laittomuudet ja väärinkäytökset ovat vakiintuneet rutiineiksi ja asiakkaiden eettisesti laadukas palvelu harvinaisiksi yksittäistapauksiksi.
Lastensuojelun hokema yhteisestä veneestä on sosiaalityön orwellilaiselle psykokielelle tyypillinen harhaanjohtava eufemismi. Oikeasti asiakkaat ovat tehostetulla asiakashankinnalla ryöstettyä raaka- ja polttoainetta, jolla risteilylaivaksi paisunut sosiaalityön moniammatillinen asiantuntijakoneisto puksuttaa. Uusien wanna- be-asiantuntijoiden määrän kasvaessa tarvitaan yhä enemmän koneiston raaka-aineeksi toiseutettuja ja tuhottuja asiakkaita.

Sosiaalityö on edelleen pitkälti retoriikkaa, puhetaitoa ammatillisen edunvalvonnan tarpeisiin ja status quon ylläpitämiseksi. Suomessa on saatu todistaa lapsen äänellä puhumaan pyrkivien aikuisten edunsaajien ja ammattien räjähdysmäistä kasvua. Lapsen etuilijoita on enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin ja kilpailu siitä, kuka korkeimmalta ja koviten kimittää on kova. Sosiaalityön tuottaman melusaasteen lisäksi myös paperisaasteen määrä on kasvanut ja pelkkien fabrikoitujen asiakirjojen 120:n vuoden säilyttämiseen tarvitaan jo useita tuhansia kuutioita lämmitettyä toimistotilaa, joka olisi paremmassa käytössä asunnottomilla.

Sosiaalialan asiantuntijoiden kansoittama ympäristöään saastuttava risteilylaiva on ollut jo kauan uppoamaisillaan . Joidenkin tutkijoiden mielestä se pitäisi räjäyttää palasiksi ja romuraudasta pitäisi takoa auroja vähäosaisten lähiviljelyä helpottamaan. Valitettavasti toimittajien ja valvontaviranomaisten jääviys ja tietämättömyys ja hyväuskoisten kansalaisten ja yritysten ehtymättömät lahjoitukset mahdollistavat ympäristöään saastuttavan paksukaisen porskuttamisen.

Sosiaalityöntekijöiden tarinallistettu huoli on korvannut asiakkaiden todetut tarpeet

Yksilöpsykopatologisoinnin ja luokkavallan pahimpien perinteiden mukaisesti sosiaalityölle tyypillinen alituinen satuilukin käännetään ja essentialisoidaan asiakkaiden ominaisuudeksi. Sille on jopa oma häiriöluokitus; Munchausenin oireyhtymä, joka sisältyy mm. ensi- ja turvakotien käyttämiin lasten kaltoinkohtelun tunnistusohjeisiin. Tätä diagnoosia sovitellaan helposti mm. homevaurioista kärsiviin perheisiin tai suolisto- oireista kärsiviin lapsiin. Todellisuudessa oireyhtymään on sairastunut sosiaalityö itse. Tutkimustiedon, hyvän hallinnon oikeusperiaatteiden, asiakkaiden oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, vallan kolmijako-opin, lapsi- ja perhevaikutusten selvittämisen ja asiakasosallisuuden torjumisella sosiaalityö on itse aiheuttanut itselleen pysyvän kriisin ja luottamuspulan, josta se kuvittelee pelastautuvansa yksikseen valheellisen imagonrakennuskampanjan ja kriitiikin sensuroinnin avulla.

Lääkäri Richard Asher kuvaili vuonna 1951 julkaistussa artikkelissaan potilaita, jotka vaelsivat sairaalasta toiseen kertoen keksittyjä sairaushistorioita ja oireita, joista osa saattoi olla itse aiheutettuja. Asher nimesi oireyhtymän kuuluisan tarinankertojan paroni Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausenin (1720-1797) mukaan. Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausen oli saksalainen, Hannoverissa syntynyt vapaaherra, joka sepitti mielellään liioiteltuja kertomuksia sotamuistoistaan. Münchhausen kertoi tarinoissaan muun muassa lentäneensä tykinkuulalla, käyneensä kuussa kuumailmapallolla, vetäneen itsensä omista hiuksistaan ylös suosta sekä saaneensa sormuksen, joka tekee hänestä näkymättömän.

"Mielen sanat" ovat korvanneet tosiseikkaselvittelyn

Samantyyppisiä tarinoita kerrotaan sosiaalityössä, jossa sosiaalityöntekijän tarinallistettu huoli on jo aikaa sitten korvannut asiakkaan todetun tarpeen. Sosiaalityössä ratsastetaan kuviteltuihin voittoihin varhaisella puuttumisella ja moniammatillisella yhteistyöllä, nostetaan lastensuojelu suosta sensuroimalla kritiikki , tekeydytään näkymättömiksi tarkkailijoiksi paljastamaan asiakkaiden sielunelämä nallekorteilla, paljastetaan kaltoinkohtelu luotettavasti psykoanalyysin avulla, "autetaan" perheitä näitä tapaamatta huostaanoton pohjustustoimilla l. avohuollon tukitoimilla, perhetyöllä tai -kuntoutuksella ja ratkaistaan perheiden ongelmat kuvitellulla "oikeushyvällä" eli huostaanotoilla.
Münchhausenin oireyhtymissä (ns. "Münchhausen syndrome by proxy") holhoavassa asemassa oleva väittää holhokkinsa, esimerkiksi sosiaalityöntekijä asiakkaansa, olevan sairas ja oireilevan, tai vastaavasti aiheuttaa tälle vammoja itse. Näin työntekijä yrittää saada lohtua ja ymmärrystä muilta asettumalla "kärsivän" tai "kuormitetun" työntekijän osaan.

Isoa osaa sosiaalialan seminaareista, risteilyistä ja koulutustapahtumista voi pitää tämän oireyhtymän todentumina ja näyttämöinä, joissa valitellaan loputtomasti "asiakaskuormista", viranomaisvastaisista asiakkaista, asiakkaiden oletetuista lisääntyneistä mielenterveysongelmista, lisääntyneestä lastensuojelutarpeesta, avointen adoptioiden ja pysyvien huostaanottojen tarpeesta, lisääntyneistä "riskiperheistä", pienistä palkoista, asiakkaiden "vihapuheesta", sijaishuollon toimintaedellytysten kaventamisesta, sosiaalityön vähäisestä arvostuksesta jne. huomioimatta lainkaan olemassaolevaa tutkimustietoa ja sosiaalityön omien epäeettisten käytäntöjen vaurioittavaa vaikutusta asiakkaisiin ja alan arvostukseen.

Sosiaalityöntekijät eivät joudu vastuuseen satuilustaan; heitä päinvastoin palkitaan siitä. PRIDE-kouluttajina, jotka ovat muka pätevöityneet "tunnistamaan sijoitettavan lapsen tarpeet ja toimimaan tiimissä lapsen läheisten kanssa" toimivat ja nostavat palkkaa tälläkin hetkellä mm. Haapasten ja Larsen- Meitan perheiden teurastuksiin syyllistyneet sosiaalityöntekijät. Mahdolliset oikeudenkäyntikulut maksatetaan aina ay- liikkeellä ja veronmaksajilla. Asiakkaat puolestaan joutuvat maksamaan vahvasti rajoitetun sananvapauden käytöstään kalliisti. Nikon tapauksessa hallinto-oikeus oli valmis laittamaan pojan maksamaan kymmenien tuhansien oikeudenkäyntikulut oikeustaistelusta jonka lopputulema oli, että poikaa oli väärin perustein syytetty insestilapseksi.

Lue myös: http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... iperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... verovaroin
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln- ... tauskultti
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... tutkintaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... uri-pyorii
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... abrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... lulausunto
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln- ... lupaikaksi
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln- ... tukitoimet
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... ostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... nakokulmaa
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa ... iin-vahan/
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa ... at-lakiin/
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... n-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... aa-hakkeja
- See more at: http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... Kwtc8.dpuf

subventoidut sadut

Rahoitus takaa ongelmien jatkumisen

ViestiKirjoittaja subventoidut sadut » Su Tammi 01, 2017 6:56 am

Ensi- ja turvakoti ei ole reagoinut mitenkään asiakkaiden kritiikkiin, tutkimustietopuutteisiin ja ensi- ja turvakodeissa todettuihin oikeusturvaongelmiin. Sen ei tarvitse- varsinkaan nyt kun rahoitus on varmaa. Sama meno jatkuu: viewtopic.php?f=1&t=9791

kuoleman ensikoti

800 lapsen joukkohauta löydetty ensikodista Irlannista

ViestiKirjoittaja kuoleman ensikoti » Su Maalis 12, 2017 4:02 am

Lähes 800 lapsen joukkohauta löydettiin ensikodista Irlannista

http://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaa ... irlannissa


DNA-analyysi vahvistaa epäilyn, että useita satoja lapsia haudattiin merkitsemättömiin hautoihin entisen katolisen kirkon ensikodissa, joka oli tarkoitettu naimattomille äideille.

Joukkohauta, joka sisältää vauvojen ja lasten jäännöksiä on löydetty entisessä katolisen kirkon lastenkodissa Irlannissa. On väitetty, että jopa 800 pienokaista on kuollut, kertoivat hallituksen asettamat tutkijat perjantaina.

Galwayn maakunnan kaivauksissa Bon Secoursin ensikodin ja Tuamin lastenkodin entisillä tiluksilla on paljastunut 20 kammiota sisältänyt maanalainen rakenne, joka sisältää "huomattavia määriä ihmisten jäännöksiä”, tuomarin johtama tutkintalautakunta kertoo.​
Tutkintalautakunta kertoo, että valittujen jäännösten DNA-analyysi paljasti kuolleiden lasten iän vaihdelleen 35 viikosta kolmevuotiaaseen. Lautakunta totesi, että kuolleet on enimmäkseen haudattu vuonna 1950. Laitos oli yksi orvoille ja naimattomille äideille suojaa tarjonneista ensi- ja lastenkodeista, joita yhteensä oli reilu tusina. Tuam suljettiin vuonna 1961.

Ensi- ja lastenkotia ylläpitivät Bon Secours Sisaret, jotka ovat katolisen kirkon nunnia. Heidän tehtävänään oli auttaa naimattomia raskaana olleita naisia synnyttämään. Synnytyksen jälkeen naiset erotettiin lapsistaan, ja lapset kasvatettiin eri yksiköissä erossa äideistään, kunnes lapset saatiin adoptoitua.

Löytö vahvistaa vuosikymmenien epäilyt siitä, että valtaosa lapsista, jotka kuolivat Tuamissa haudattiin merkitsemättömiin hautoihin. Tällainen näyttäytyi yleisenä käytäntönä katolisen kirkon ylläpitämissä yksiköissä, keskellä 1900-luvun korkean lapsikuolleisuuden Irlantia.

http://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaa ... irlannissa

Koska Suomessa?

Komissio selvittämään ensi- ja lastenkotien rikoksia

ViestiKirjoittaja Koska Suomessa? » Su Maalis 12, 2017 4:06 am

Komissio tutkimaan ensi- ja lastenkotien rikoksia ja olosuhteita

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... losuhteita

DNA-analyysi vahvisti epäilyn, että useita satoja lapsia haudattiin saostussäiliöön Tuamissa entisen katolisen kirkon ensikodissa, joka oli tarkoitettu naimattomille äideille.

Ensikotia ylläpitivät Bon Secours Sisaret, jotka ovat katolisen kirkon nunnia. Heidän tehtävänään oli auttaa naimattomia raskaana olleita naisia synnyttämään. Synnytyksen jälkeen naiset erotettiin lapsistaan, ja lapset kasvatettiin eri yksiköissä erossa äideistään, kunnes lapset saatiin adoptoitua- usein vastoin äitien tietoa ja tahtoa.

Tutkijat epäilevät, että Tuamista löydetty lähes 800 vauvan ja lapsen ja viiden äidin joukkohauta on vasta alkua tapahtumaketjussa, joka tulee muuttumaan vieläkin järkyttävämmäksi .

Tuamin skandaalia tutkii nyt Ensikotien tutkimuskomissio The Mother and Baby Homes Commission, joka perustettiin helmikuussa 2015 tutkimaan toimintakäytäntöjä, joilla naimattomia naisia ohjattiin ensikoteihin ja olosuhteita niissä. Komissiota on pyydetty selvittämään äitien ja lasten kuolleisuutta ensikodeissa ja muissa valtioon linkittyvissä instituutioissa. Tutkinta tulee kattamaan sekä Magdalena- pesulat että Tuamin ja Bessboroughin ensikodit.

Joukkohaudan löytäneen amatöörihistoroitsija Catherine Corlessin mukaan ensikotia ylläpitäneet Bon Secoursin nunnat suhtautuivat hautalöytöön ja tutkintaan ylimielisesti ja esiintyivät kuin olisivat lain yläpuolella.


Arkistolöytö Tuamin ensikodista viittaa laittomiin adoptioihin


Galwayssa toimiva sosiaalityöntekijä on esittänyt huolensa Tuamin ensikodista paljastuneesta arkistolöydöstä, joka viittaa siihen, että yli 1000 lasta on kaupattu Tuamista Yhdysvaltoihin ja pelkää, että ihmiskauppaan ja laittomaan adoptioon osallistuneet lääkärit, sosiaalityöntekijät ja muut ammattilaiset saattavat edelleenkin työskennellä järjestelmässä. Nämä huolet on kirjattu myös lapsi- ja perhepalvelujen apulaisjohtajan Phil Carlandin ja tiedustelupäällikkö Davida De La Harpen puhelinneuvottelusta tehtyyn sisäiseen muistoon 2012.

Arkistolöytö sisältää suuren määrän valokuvia ja kirjeenvaihtoa liittyen USA:n adoptoitavaksi lähetettyihin lapsiin, dokumentteja liittyen psykiatrisiin laitoksiin sisään- ja uloskirjaamisiin ja vanhemmille osoitettuja kirjeitä, joissa pyydetään rahaa jo kuolleiden tai uloskirjattujen lasten elatukseen.


Arkistot paljastivat, että naiset ja lapset olivat lähinnä kaupattavia tuotteita. Ne kertovat myös laitostamisen ja lapsikaupan kulttuurista uskonnollisissa ja valtiorahoitteisissa instituutioissa. Tapaus tarvitseekin tutkinnan, jossa laittomien adoptioiden yhteydet adoptiotoimistoihin ja yksityisiin ja valtiollisiin ensikoteihin tutkitaan, kirjoittaa Irish Examiner. 


Ensikotien adoptiobisneksen uhrit tarvitsevat hyvityksen


Lokakuun liike on kirjoittanut aiemmin pakkoadoptioista mm. täällä, täällä ja täällä.
Movement for an adoption apology (MAA) auttaa pakkoadoptioissa traumatisoituneita äitejä ja haluaa Britannian hallitukselta virallisen anteeksipyynnön pakkoadoptioiden johdosta.​ 

Julia Gillard, Australian pääministeri pyysi äideiltä virallisesti anteeksi vuonna 2013 ja perusti kansallisen säätiön tukemaan adoptioon pakotettuja äitejä lapsineen.

Pakkoadoptiosta syntyneiden traumojen hoitoon erikoistuneen psykoterapeutti Joe Sollin mukaan niin kutsutut avoimet adoptiot ovat useimmiten huijausta.

Heti kun sopimus on allekirjoitettu äideillä ei ole enää juridisia mahdollisuuksia perua sopimusta, joka ei tosiasiassa takaa yhteydenpitoa lapseen.

Soll valottaa adoptiokäytäntöjen historiaa: Nuoret äidit otettiin pois kouluistaan ja pakotettiin muuttamaan omista kodeistaan ensikoteihin. Heitä estettiin ottamasta yhteyttä lasten isiin, näin estettiin potentiaalit avioliitot. Ensikodeissa äitejä kiellettiin soittamasta tai ottamasta yhteyttä ystäviin ja heidän postinsa tarkastettiin. Heidän ystäviään kiellettiin vierailemasta heidän luonaan. 

Ensikodeissa heille annettiin päivittäinen mantra: lapsesi tarvitsee perheen, jossa on kaksi vanhempaa. Heille kerrottiin, etteivät he olleet sopivia, kykeneviä eivätkä riittävän arvokkaita äideiksi. Monille äideille ei kerrottu heidän oikeuksistaan harkinta-aikaan tai oikeudesta tavata lastaan sijaishuollossa. Heille ei kerrottu sosiaaliavustuksista, jotka olisivat auttaneet heitä pitämään lapsensa. Raskaana oleville äideille terotettiin ennen synnytystä, että heidän lapsensa oli jo luvattu naimisissaoleville pariskunnille.

Nuoria ja köyhiä äitejä pakotettiin antamaan lapsensa adoptioon

Kolmenkymmenen vuoden terapeutinkokemuksella Joe Soll väittää, että adoptioon lapsensa antaneet äidit eivät olleet huonoja tai välinpitämättömiä äitejä. He olivat äitejä, jotka olisivat halunneet ja kyenneet hoitamaan lapsensa mutta joiden nuoruutta, köyhyyttä ja haavoittuvuutta käytettiin heitä vastaan. 

Ensikodeissa asuneille työttömille äideille kerrottiin, että heidän täytyi maksaa ensikodin lasku ennenkuin he saattoivat vaatia lastaan itselleen. Niinkutsutut ensikodit olivat rangaistushenkisiä ja laitosmaisia. Ne eivät olleet muuta kuin pidätyssäilöjä joissa äitejä, joille ei annettu muita vaihtoehtoja kuin adoptio, taivuteltiin ja aivopestiin antamaan lapsensa pois. 

Vauvat vietiin äideiltä heti synnytyksen jälkeen ja äidit jätettiin pärjäilemään omillaan- vailla huomiota, lohtua, tukea ja turvaa. Adoptiotoimistot pakottivat äitejä salaamaan synnytyksen, uhkailivat heitä oikeustoimilla ja vaiensivat heidät vuosikymmenten ajaksi. 

Suomalaiset adoptioon lapsensa luovuttaneet äidit kuvaavat suomalaista adoptioprosessia näin: 

”Tuntuu että koko järjestelmä halusi vain lapsen ja kasvattiperheen onnelliseksi, kukaan ei välittänyt mitä mulle kuulu tai miten jaksoin.” (Tollman, 2006, 37)


”Suoraan sanottuna se adoptioneuvonta jota minä sain, tähtäsi vain ja ainoastaan siihen että päätyisin adoptioon. Olin etukäteen luullut, että käsiteltäisiin myös niitä vaihtoehtoja jotka voisivat johtaa lapsen pitämiseen, esim tukiperhe tai jotkin muut avohuollon tukitoimet, mutta näin ei ollut. Ei myöskään annettu minkäänlaista tietoa siitä mistä hakea apua, miten muut samassa tilanteessa olleet olivat asian kokeneet tai onko edes olemassa mitään vertaisryhmiä." (mt., 35)

Terveydenhuollon ja sosiaalityön osalta saamaansa palvelua äidit  kuvasivat osaamattomaksi, fyysiseen puoleen keskittyväksi ja puolueelliseksi. Haastatellut kokivat jääneensä ilman henkistä tukea. Adoption järjestämisen suhteen he kokivat itsensä osattomiksi ja ulkopuolisiksi.


Myös Suomen ensikodit pitää tutkia

Lokakuun Liike on pyytänyt useita kertoja selvitystä ensi- ja turvakotien työkäytännöistä ja seurauksista- turhaan.

Pakotettujen adoptioiden saama kansainvälinen huomio julkisine anteeksipyyntöineen ja korvausvaateineen on nostanut esiin ensi- ja turvakotien vuosikymmeniä kestäneen epäeettisen toiminnan, joka tuntuu vain jatkuvan ja johon pyydämme AVI:n ja VALVIRA:n puuttumista ja sosiaali- ja terveysministeriön puolueetonta selvitystä.

Haluamme selvityksen ensi- ja turvakotien roolista ja panoksesta suomalaisissa pakkoadoptioissa ja pakotetuissa huostaanotoissa ja isolla satunnaisotannalla toteutetun riippumattoman tutkimuksen ensi- ja turvakotijaksojen seurauksista perheille. Toivomme myös selvitystä ensi- ja turvakodeissa käytettävien psykoanalyyttisten tutkimusmenetelmien ja arviointien seurauksista neurologisista häiriöistä kärsiville lapsille ja heidän perheilleen. Kysymme edelleen Riitta Särkelältä miksi ensi- ja turvakotien työskentelyote perustuu virheelliseen lapsia ja vanhempia erottamaan pyrkivään psykoanalyyttiseen tietopohjaan, joka on kumottu niiltä osin kuin sitä voi testata. Pyydämme myös että Ensi- ja turvakotien liitto ojentaisi yksiköitään, joissa ilmenee toistuvia väärinkäytöksiä ja budjetoisi osan tuloistaan kaltoinkohdeltujen asiakkaiden vahingonkorvausrahastoon. 

Varatuomari Leeni Ikonen kehottaa ensi- ja turvakotien asukkaita hankkimaan juristin mikäli lapsesta tehdään ensi- ja turvakodissa lastensuojeluilmoitus tai kiireellinen sijoitus. Hänen mukaansa tavallisimmin näissä tilanteissa on kysymys siitä, että äiti ei ole sitoutunut käytöksellään ensikotiasumisen sääntöihin tai on riitautunut henkilökunnan kanssa (Ikonen, 2016, 69).

Juristiin kannattaa ottaa yhteyttä myös mikäli äitiä painostetaan raskaudenkeskeytykseen, siirtymään ensikotiin jo raskausaikana tai antamaan syntyvä vauva pois.

Nuoria, erityisesti köyhiä ja haavoittuvissa oloissa eläneitä äitejä, jotka ovat päätyneet ensi- ja turvakotiin vastoin tahtoaan kehotamme olemaan allekirjoittamatta mitään paperia ilman juristin konsultaatiota, äänittämään kaikki ensi- ja turvakodin palaverit ja ottamaan niihin mukaan oman tukihenkilön ja opiskelemaan voimassaolevat lait ja ihmisoikeussopimukset, joita ensi- ja turvakotien työntekijät eivät selvästikään tunne.


http://www.independent.ie/irish-news/tu ... 99737.html
https://www.theguardian.com/theobserver ... uam-babies

pseudotutkimus

Ensi- ja turvakotien tutkimus kaipaa huostaanottoa

ViestiKirjoittaja pseudotutkimus » Su Maalis 12, 2017 4:15 am

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... staanottoa

Ensi- ja turvakotien tutkimus tarvitsee huostaanottoa

”Jos olet keskiluokkainen työssäkäyvä, voit saadakin jotain pientä apua mutta jos olet työtön köyhä, lapsesi viedään” yksinhuoltajaäiti ensi- ja turvakotipalveluista vuonna 2015

”Meistä ajatellaan, että samaa paskasakkia kaikki” lastensuojelun kokemusasiantuntija vuonna 2015

"Ylisukupolvisuuden ehkäisyssä tärkeää on varmistaa sekä lasten että vanhempien tuen tarve" THL, Lastensuojelun käsikirja 01.02. 2016 

Lastensuojelussa vinoutuneen tutkimustiedon tuottaminen status quon ylläpitämiseksi on kovin yleistä vaikka se on niin kestävän kehityksen periaatteiden, lainsäädännön kuin ammatti- ja tutkimusetiikan vastaista. Useimmat lastensuojelujärjestöt eivät kerää säännöllisesti asiakaspalautetta eivätkä julkaise satunnaisestikaan kerättyä palautetta, jos/koska se on negatiivista.

Puolueettomiksi tekeytyvät lastensuojelun kansalaisjärjestöt ovatkin usein psykiatrian ja lastensuojelun palveluja kaupittelevia piiloyrityksiä
. Niitä kiinnostaa lähinnä oma brändi ja se, ettei järjestön nimissä vahingossakaan esitetä mitään sellaista, minkä rahoittajat saattaisivat kokea loukkaavaksi tai peräti itseensä kohdistuvaksi arvosteluksi.

Sosiaalityön tiedonhankinta- ja tutkimuskäytännöillä on tuotettu osittaista, virheellistä ja vinoutunutta tietoa ja estetty asiakkaiden osallisuus ja palvelujärjestelmäpuutteiden ja väärinkäytösten ilmitulo. Valvomattomat ja vinoutuneet tiedonkeruumenetelmät ovat johtaneet myös virheellisiin toimintastrategioihin ja -painotuksiin, jotka ovat entisestään syventäneet avunpyytäjien ahdinkoa.

Sosiaalipalveluja ei yleensä tutkita riippumattoman tutkimustahon tekemillä isoilla satunnaisotannoilla vaan vain joko haastattelemalla sosiaalityöntekijöitä omasta työstään tai antamalla heidän valita isosta pääosin tyytymättömien asiakkaiden perusjoukosta ne muutamat haastateltavat, joilla on kiitettävää palautetta, joka sitten yleistetään virheellisesti koskemaan koko perusjoukkoa tai palvelun laatua.


Muodikkaiden vaihtoehtokustannusten laskennassa huomaamatta jää myös, että lastensuojelun virheellisesti "tukitoimiksi " tai "palveluiksi" nimetyt toimet eivät useinkaan ole veronmaksajien varoja säästävää asiakkaiden tarpeiden mukaista apua tai huostaanottojen ehkäisyä vaan kansantalouden kuluja lisääviä huostaanottojen pohjustustoimia.


Näihin tyypillisiin virheeseen syyllistyy myös Ensi- ja turvakotien liiton Sinikka Kuosmasen uusi tutkimus Elämäni paras päätös, Tutkimus ensi- ja turvakotien työn vaikuttavuudesta, joka perustuu ensi- ja turvakotien työntekijöiden valitsemiin kahteenkymmeneen onnistuneeseen asiakastapaukseen.

Tieteessä otoksen pieni koko ja haastateltavien puolueellinen valikointi estäisivät aineistosta vedettävien johtopäätösten yleistettävyyden, Ensi- ja turvakotien liitossa eivät. 

Edes sosiaalityön yliopistokoulutus ei tunnu auttavan järjestötoimijoita tunnistamaan tai tunnustamaan omien työmenetelmiensa epätieteellistä perustaa saati arvioimaan menetelmiä kriittisesti. Sivulla 27 Kuosmanen ilmoittaa, että peräti kymmenellä prosentilla ensi- ja turvakotien henkilökunnasta on ollut mahdollisuus saada koulutusta "traumojen vakauttamisessa". Valvontaviranomaisia luulisi kiinnostavan tieto, että ensi- ja turvakodeissa on koulutettu näinkin laajasti psykoanalyysin harhaoppeihin, luultavasti vielä Traumaterapiakeskuksen ja sen puuhanaisen Nuorten Ystävät ry:n Arja Sutelan avustuksella.


Kuosmasen varman päälle tehty " tutkimus" pyrkii pikemminkin takaamaan ensi- ja turvakotien rahoitusta kuin aidosti tutkimaan ensi- ja turvakotitoiminnan vaikuttavuutta. Jos toiminta on niin vaikuttavaa kuin Kuosmanen uskoo ja vakuuttaa miksi hän ei hakenut haastateltaviaan avoimella tutkimuspyynnöllä?

Hyvää tutkimuksessa on pyrkimys kirjoittaa auki joitakin käytettyjä käsitteitä esim. arki ja ensikotityö, jotka eivät tosin muodosta samanlaista uhkaa tutkimukselle kuin vaikkapa "traumojen vakauttamisen" avaaminen. 
Ensi- ja turvakotien tutkimuksissa tuntuu kriittisen ajattelun lisäksi olevan hukassa taito pohtia systeemisesti lastensuojelun kysymyksiä monipuolisen informaation perusteella, kyky tarkastella todellisuutta yhteiskunnan marginaaleissa elävien ihmisten näkökulmista sekä oman ajattelun ja toiminnan jatkuva reflektoiminen niin, että täydentyvä tieto johtaa yhä uudelleen ajattelun ja käyttäytymisen tarkistamiseen.

Pitäisikö myös ensi- ja turvakotien tutkimus ottaa huostaan ja antaa positivistisemmille, sosiaalityön tiedon kasvun ja kehityksen takaaville tutkijoille ?


Ensi- ja turvakotijaksot eivät ole huostaanottojen ehkäisyä vaan pohjustamista- epätieteelliset teoriat ja tutkimusmenetelmät yhä käytössä

Ensi- ja turvakotien liiton Kuosmasen tutkimusta referoivan ja yleistävän Enska- lehden mukaan "ensikotiin perhe pääsee jos synnytyssairaalassa, neuvolassa, lastensuojelussa tai muussa palvelussa havaitaan että äidillä tai molemmilla vanhemmilla on niin suuria vaikeuksia huolehtia vauvasta, että vauvan terveys ja kehitys ovat vaarassa ( Enska 1/2017, 7).

Lastensuojelujuristien mukaan vanhempia passitetaan sijaishuollon ( esim. Nuorten Ystävien) ja psykoanalyyttisesti orientoituneen psykiatrian kanssa tiiviisti yhteenkietoutuneen Ensi- ja turvakotien liiton laitoksiin rutiininomaisesti arvioitaviksi.

Sosiaalityön professori Kate Morris arvostelee sitä, että lastensuojelu kohdistaa resurssien sijaan köyhiin ja erilaisiin perheisiin turhia riskiseulauksia ja -tutkimuksia. Hänen mukaansa haavoittuvuuksia tulee oppia tunnistamaan ja nimeämään ilman että niitä käännetään riskien osoittimiksi. Morris jakaa professori Brigid Featherstonen huomion siitä, että neoliberalismi ja riskiregiimi puristavat pois humaanin sosiaalityön mahdollisuudet.

Suomalaisessa lastensuojelussa Miina Sillanpään slogan “Jokainen lapsi on pelastettava elämälle” on kääntynyt muotoon "Jokainen lapsi on valmistettava sijaishuollolle."
Vaikka vanhemman kyvyssä huolehtia vauvasta ei olisi havaittu puutteita, ensi- ja turvakotien huostaperusteita etsivään vanhemuudenarviointiin joutuu helposti maahanmuuttaja, jostakin sairaudesta kärsivä, vammainen, sosiaalitoimen mielestä vääränlaisen kumppanin valinnut, nuori, köyhä tai lapsen yksin saanut vanhempi (Ikonen, 2013; 2016).

Ensi ja turvakodin kalllis "apu" ei ole "ainutlaatuista varhaisen vuorovaikutuksen tukemista" vaan vanhentuneisiin ja virheellisiin psykoanalyyttisiin teorioihin perustuvaa arviointia ja seulausta epätieteellisillä  helposti vääriä positiivisia löydöksiä tuottavilla menetelmillä, joiden käyttöön Kuosmasen mukaan työntekijöitä vieläpä koulutetaan. Ensi- ja turvakotityön lähtökohta on uskossa sosiaalisten ongelmien ylisukupolviseen periytyvyyteen , luottamuksessa toimimattomaksi osoitetun palvelujärjestelmän kykyyn katkaista oletettujen ongelmien luuloteltu periytyminen ja kyvyttömyydessä havaita huono-osaisuuden periytymisen opin rooli syrjäyttämisen ja itsensätoteuttavien profetioiden tuottajana.

Vähintään 300 euroa päivässä ja noin 10 000 euroa kuukaudessa per vanhempi ja lapsi kustantava asiakasmaksu ei aina tuota perheelle tarvittua apua kuten Enskan Essi Lehtinen haluaa uskoa. Sillä saa vain pienen, usein homeongelmista kärsivässä rakennuksessa sijaitsevan huoneen, jossa ei ole omia keitto- tai peseytymistiloja, jonka siivoamista tarkkaillaan ja jossa lepääminenkin on päivisin kielletty. 
Ruokaa, jos sitä ylipäätään annetaan ei anneta sairaallekaan valmiiksi laitettuna eikä silloin kun asiakkaalla on nälkä vaan uupuneet äidit pakotetaan laittamaan ruokaa tarkkailun alla joko yhdessä tai vuorotellen ahtaissa yhteiskeittiöissä omien ja vieraiden lasten pyöriessä jaloissa ja ensi- ja turvakotien ennalta määrittämien aikataulujen mukaisesti.

Väittämä ensi- ja turvakotien tuottamista säästöistä ei perustu tutkimustietoon vaan ensi- ja turvakotien omiin optimistisiin toiveisiin. Usein ensi- ja turvakodin "kuntoutus" tuottaa vain lisää lastensuojelun kustannuksia. Osa ensikodista tukea hakeneista joutuu huomaamaan ensikodin laittaneen alulle vauvan huostaanoton ( Ikonen, 2016).

   Ensi- ja turvakodeissa arviointijaksoja venytetään usein huostaanotolla uhkailemalla yli sovittujen aikarajojen. Laitosjakson hinta kohoaa helposti 100 000:een euroon. Sillä saa liian usein vain kasan fabrikoituja asiakirjoja, leimatut, syrjäytetyt ja katkeroituneet vanhemmat, hajotetun perheen ja koko lapsuuden mittaisen oikeustaistelun ja huostaanoton lapsen tarpeita vastaamattomaan ja valvomattomaan sijaishuoltoyksikköön liian kauas kotoa.

Omavalvontaan uskova lastensuojelun työkulttuuri tuottaa tilanteita, joissa lasten perusoikeuksia loukataan, mitä vikasuuntaan kehittynyt työyhteisö ei useinkaan tunnista ( Ikonen, 2016, 43).
Lastensuojelun viranomaiskulttuuria tarkasteltaessa ei ole ihme, että maahamme syntyi vuonna 2015 ennätysmäisen vähän lapsia ( 55040) ja syntyvyys on 1860- luvun nälkävuosien tasolla.

Ensi- ja turvakoti teki lastensuojeluilmoituksen kuumeisesta äidistä


Lastenhoito- kuten muukaan apu ei usein perustu- kuten Kuosmanen väittää- perheiden vaan työntekijöiden tarpeisiin ja on monien ensi- ja turvakodissa olleiden mukaan täysin riittämätöntä. Vaikka perustuslaki takaa liikkumisen vapauden, asiakas saa ensikodissa todennäköisesti kiellon liikkua vapaasti lapsensa kanssa. Lastenhoidon määrä voi olla esim. 2 h viikossa ja sekin vain ensi- ja turvakodin määräämiin tilaisuuksiin osallistumisen ajaksi. Uupuneelle tai pahoinpidellylle äidille ei välttämättä tarjota lastenhoitoa edes siksi aikaa, että hän pääsisi toipumaan.

Hoitokäytäntöjä ja -ideologiaa kuvaa hyvin se, että ensi- ja turvakoti teki lastensuojeluilmoituksen vastasynnyttäneestä äidistä, koska tämä oli kuumeessa eikä jaksanut hoitaa vauvaa. Asiakkaan kannattaakin sopia henkilökunnan kanssa etukäteen voiko kutsua läheisen avukseen ensikotiin tai kuinka toimia sairastapauksessa. Varatuomari Leeni Ikonen kehottaa asiakkaita hankkimaan sairastapauksissa myös lääkärinlausunnon, jottei asiakkaan myöhemmin väitetä laiminlyöneen osallistumista yhteisiin tilaisuuksiin ensikodissa ( Ikonen, 2016, 68).

Ensikodin työntekijöiden työaika kuluu siihen, että he kirjaavat, arvioivat ja jopa arvostelevat kuinka uupunut äiti selviää lapsenhoidosta yksin ja etsiessä äidin ja lapsen kanssakäymisestä psykoanalyyttisten oppien mukaisesti merkkejä huonosta sosiaaliperimästä, puutteellisesta kiintymyssuhteesta tai vuorovaikutuksen häiriöstä.
Kuosmanen myöntää, että lastensuojelu odottaa ensi- ja turvakodilta vielä toivoa omaavien asiakkaiden nopeaa erottelua "toivottomista", joista ensi- ja turvakodin odotetaan vain etsivän selkeät huostaanoton kriteerit ( Kuosmanen, 2017, 41). Ensi- ja turvakotien lastensuojelullinen tehtävä muistuttaakin 1930- luvulta tuttua kansan kahtiajakoa apua ansaitseviin ja ansaitsemattomiin.


Lastensuojelu itse toimii huono-osaisuuden tuottajana ja periyttäjänä päättäessään, ettei huono- osaisuuden periyttäjäksi epäilty saa muita tukia kuin kolmen kuukauden tarkkailujakson ensi- ja turvakodissa ennen lapsen siirtoa hyväosaisuuden periyttäjäksi luuloteltuun sijaishuoltoyksikköön, jolle maksetaan satojen tuhansien eurojen hoitokorvausten lisäksi lomitus- ja tukipalvelut kymmenien vuosien ajan ilman tulosvastuuta.

Ensikodeissa jopa vauvojen ilmeistä tehdään olettamia kaltoinkohtelusta

Kuosmasen haastattelemien työntekijöiden kommentteja lukiessa vakuuttuu, että ensi- ja turvakotityö on arvaamatonta laitosyksiköistä ja työntekijöistä riippuvaa arpapeliä, jossa asiakkaan kohtalo riippuu hänelle määrätyn työntekijän ennakkoluuloista ja - olettamista (Kuosmanen, 2017, 40-41). Ensi- ja turvakotia harkitsevan kannattaakin lukea Leeni Ikosen Jos lastensuojelulla on asiaa- Joka kodin opas viranomaisasiointiin- kirjan lisäksi Tarja Henttosen kirja Vauvojen kaltoinkohtelu: tunnistaminen ja puuttuminen ensikodeissa ja Helena Niemen raportti "Lapset alkoivat nauraa -Raportti Alvari-perhetyöstä, perheiden tilanteesta, huolesta ja muutoksesta " jotta ymmärtäisivät mitä ensi- ja turvakodissa pidetään ja tutkitaan kaltoinkohteluna.

Ensikodeissa olettamia vauvan kaltoinkohtelusta tehdään jopa vauvan ilmeistä. [b]Kaltoinkohteluolettama voi seurata mm. siitä jos vauva nukkuu, leikkii tai syö liikaa tai liian vähän, nostaa kädet kasvoilleen tai on totinen.[/b]

Arvioinnin keskiössä tulisi kuitenkin olla näyttö vammasta tai kaltoinkohtelusta, ei pelkkä epäily, ennakkoluulo tai olettama, jota lähdetään oikeuttamaan tai todistelemaan potentiaaleja riskitekijöitä summaamalla, elämätapavakoilulla, ammattitaidottomilla uteluilla tai saatuja vastauksia ja tilattuja asiakirjoja fabrikoimalla kuten nykyisin tapahtuu.

Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) riskilistoissa, joita mm. ensi- ja turvakodit käyttävät, kaltoinkohtelun riskitekijöiksi mainitaan esim. monilapsisuus, yksinhuoltajuus, avioero, pienet tulot, työttömyys, stressi, kiire, tupakointi, alhainen koulutus, haluttomuus avautua ja keskustella parisuhteesta ja lapsen sairastelu ja koulunkäyntivaikeudet (Flinck & Paavilainen, 2008).

Neuvolasta ensi- ja turvakotiin passitettu saa varautua Hotuksen riskilistojen perusteella usein salaa tehtävään vanhemmuudenarviointiin, jossa huolikoulutettu tarkkailija voi ruveta sommittelemaan esimerkiksi vatsakipua valittavan, levottoman taaperon vaivojen alkuperäksi stressaantunutta äitiä ja koota tarinan lapsen kaltoinkohtelusta ja huostaanotontarpeesta perheen monilapsisuuden ja isän tupakoinnin perusteella. Vallalla olevien psykoanalyyttisten oppien mukaan liian lyhyestä katsekontaktista lapseen tai pään kääntämisestä syöttötilanteessa tulee vaurioituneen kiintymyssuhteen osoitin ja lapsen huostaanoton peruste.

Riskin osoittimia voidaan käyttää suoraan kaltoinkohteluolettaman todisteina ( Ikonen, 2013, 329). Kaltoinkohtelun voidaan tulkita tapahtuneen sillä perusteella, että seulattu kuuluu useampaan kuin yhteen riskiluokkaan esim. on tupakoiva työtön, pienituloinen yksinhuoltaja tai keskusteluhaluton kiireinen.


Turhia seulauksia ja tutkimuksia tehdään myös yritettäessä medikalisoida hallinnollisia kiistoja, jotta asiakas ei voisi valittaa niistä. Kaltoinkohtelututkimusten kohteeksi ei välttämättä valikoidu se, joka on potentiaalinen uhka lapselle vaan se, josta seulaaja ei pidä, joka on kritisoinut organisaatiota tai tehnyt valituksia kohtelustaan ja joka muodostaa potentiaalisen uhkan työntekijän ammatilliselle itsetunnolle tai organisaation maineelle.

Masennuksen ”löytyminen” ei välttämättä johda äidin tukemiseen, päinvastoin. Hätiköity, usein väärä diagnoosi tai kaltoinkohteluepäily aiheuttaa yksinäiselle äidille vain oikeusturvan menetyksen, 120 vuotta säilytettävän arkistomerkinnän ja stigman riskivanhemmuudesta, joka periytetään myös hänen lapsilleen, äidin ja lapsen tarpeita vastaamattomia pakkopalveluja esim. lapsen huostaanoton usein kaltoinkohtelevaan sijaishuoltoon ja lääkityksen, jonka haittavaikutuksista ei ole tutkimustietoa ja joka pahimmillaan itse tuottaa aggressiivista käytöstä. Mielenterveysdiagnoosin johdosta myös äidin vakuutusturva romuttuu eikä hänen somaattisiakaan oireitaan enää tutkita eikä hoideta.

Riitautuminen ensikodin henkilökunnan kanssa voi johtaa kiireelliseen sijoitukseen


Kuosmasen tutkimuksessa hämmentää, että ensi- ja turvakotien työntekijät pitivät (pitkälti omien asiakirjamerkintöjensä ja lausuntojensa vuoksi) sijoitukseen tai huostaanottoon päättyvää asiakkuussuhdetta onnistuneena.

Varatuomari Leeni Ikonen kehottaa ensi- ja turvakotien asukkaita hankkimaan juristin mikäli lapsesta tehdään ensi- ja turvakodissa lastensuojeluilmoitus tai kiireellinen sijoitus. Hänen mukaansa tavallisimmin näissä tilanteissa on kysymys siitä, että äiti ei ole sitoutunut käytöksellään ensikotiasumisen sääntöihin tai on riitautunut henkilökunnan kanssa ( Ikonen, 2016, 69).

Juristiin kannattaa ottaa yhteyttä myös mikäli äitiä painostetaan raskaudenkeskeytykseen , siirtymään ensikotiin jo raskausaikana tai antamaan syntyvä vauva pois.


Ikosen mukaan neuvotteluissa sosiaalialan virheelliset ja vanhanaikaiset opit ja teoriat huono-osaisuudesta ja sen periytymisestä ohjaavat vahvasti lastensuojelun työtä. Niiden takia asiakkaille ei sanota ääneen, mistä syystä hän ei kelpaa vanhemmaksi. Asenteellinen sanoma puetaan epäselvään ilmaisuun " huoli vanhemmuudesta" " äidin oma tarvitsevuus" tai jotain muuta yhtä epäselvää ja yksilöimätöntä.

Tällaisissa tapauksissa Ikonen kehottaa pyytämään ensikodin kirjaukset säännöllisin väliajoin, jotta asiakas saisi tietää mitä ja miten ensikodissa arvioidaan. Rekisteritietojen tarkastaminen, johon asiakkaalla on lakisääteinen oikeus voi tosin leimata asiakkaan "hankalaksi. "

Ikonen suosittelee myös kysymään tarkentavia kysymyksiä:

- Mitä huoli tarkoittaa?
- Kuka esitti huolen?
- Mikä on aikaansaanut lastensuojeluilmoituksen?
- Kuka oli aloitteentekijä?
- Mitä tapahtui?
- Onko lapsi ollut jonkun mielestä huonosti hoidettu?
- Onko taustalla äidin ja hoitajan välinen erimielisyys?
- Onko äiti rikkonut ensikodin sääntöjä?
- Onko sääntöjä ylipäätään ollut esillä?
- Kuinka tilanne korjaantuisi?
- Onko ensikodin opastuksessa ollut puutteita? Mikä on henkilökunnan työn tavoitteena?

Ikonen korostaa, että yhteiskunnan voimavarat ovat rajallisia eikä ensikotiasuminenkaan voi tapahtua ilman selvästi ymmärrettävää ja perusteltua syytä. Avohuollon tukitoimet ovat lain mukaan vapaaehtoisia eivätkä ne saa tuntua asiakkaasta hallinnolliselta vankeudelta. Pienen vauvan kiireellinen sijoitus voi lain mukaan tapahtua vain välittömän vaaran takia, ei siksi , etteivät ensi- ja turvakodin työntekijät pidä vanhemmasta tai katso tämän täyttävän heidän asettamiaan vanhemmuuden tai hyvän käytöksen kriteerejä.

Ikonen kehottaa asiakkaita tarvittaessa ottamaan yhteyttä Ensi- ja turvakotien liiton hallitukseen ja toiminnan rahoittajiin ja kertomaan ensi- ja turvakodeissa saamastaan kohtelusta.

Myös Lokakuun Liike pyytää selvitystä ensi- ja turvakotien työkäytännöistä ja seurauksista.
Pakotettujen adoptioiden saama kansainvälinen huomio julkisine anteeksipyyntöineen ja korvausvaateineen on nostanut esiin ensi- ja turvakotien vuosikymmeniä kestäneen epäeettisen toiminnan, joka tuntuu vain jatkuvan ja johon pyydämme AVI:n ja VALVIRAN puuttumista ja sosiaali- ja terveysministeriön puolueetonta selvitystä.
Haluamme selvityksen ensi- ja turvakotien roolista ja panoksesta suomalaisissa pakkoadoptioissa ja pakotetuissa huostaanotoissa ja isolla satunnaisotannalla toteutetun riippumattoman tutkimuksen ensi- ja turvakotijaksojen seurauksista perheille. Toivomme myös selvitystä ensi- ja turvakodeissa käytettävien psykoanalyyttisten tutkimusmenetelmien ja arviointien seurauksista neurologisista häiriöistä kärsiville lapsille ja heidän perheilleen. Kysymme edelleen Riitta Särkelältä miksi ensi- ja turvakotien työskentelyote perustuu virheelliseen psykoanalyyttiseen tietopohjaan, joka on kumottu niiltä osin kuin sitä voi testata. Pyydämme myös että Ensi- ja turvakotien liitto ojentaisi yksiköitään, joissa ilmenee toistuvia väärinkäytöksiä ja budjetoisi osan tuloistaan kaltoinkohdeltujen asiakkaiden vahingonkorvausrahastoon. 

Lokakuun Liike kysyy lukijoiltaan: Mitä ensi/ turvakodissa tehtiin? Mitä seurauksia ensi/ turvakotijaksolla oli elämääsi? Kerättiinkö ensi- ja turvakodissa palautetta ja tiedätkö mitä kerätylle palautteelle tapahtui? Vastaukset voi lähettää info@lokakuunliike.com

Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... bisneksena
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... littomasti
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... rharetkeen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... aitsemisen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... aalityossa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... ihdoksilla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... toriikalla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... taan-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... nhemmuutta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... netelmilla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... iperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... -huijausta
http://www.lokakuunliike.com/raili-miet ... taanottoja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... ostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln- ... e-vapaaksi
http://www.lokakuunliike.com/elena-mari ... akkohoitoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... stamiseksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... lulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... abrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... uri-pyorii


http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset ... staanottoa

Edellinen

Paluu » Ensi- ja turvakodit